Mutta Reine Allix tiesi paremmin. Hän ei ollut suotta elänyt yhdeksänkymmentä vuotta maailmassa, vaan tiesi hän eroittaa todellista tunnetta teeskennellystä. Hän oli liikutettu ja otti vapisevan tytön syliinsä ja suuteli kaksi kertaa noitten mustain silmäin tummia, umpeen-luotuja luomia.
"Tee hänet onnelliseksi, niin, tee hänet onnelliseksi", kuiskasi hän; "sillä minä olen hyvin vanha, Margot, ja hän on yksin, aivan yksin".
Ja Margot hiipi vanhuksen luo, itkien sulasta onnesta, kun hän, joka oli koditon ja varaton, tulisi osalliseksi sellaisesta onnesta, ja kyynelten kautta vastasi hän hiljaa: "sen tahdon tehdä".
Reine Allix puhui nyt kaikkein sääntöjen mukaan myllärin ja hänen vaimonsa kanssa yhtä kohteliaasti, kuin jos olisi pyytänyt rikkaan Yacobe'n, ravintolan-isännän ainoata tytärtä. Isäntäväki suostui, eivät voineet muuta. Reine Allix pani vaipan ympärilleen ja astui mäkeä alas, juuri kun ilta hämertyi ja valkeaa rupesi loistamaan ikkunoista ja luuttujen sisä-puolelta, vihriän lehti-peitteen läpi; siellä seisoi valkea hevonen, joka odotti kengittämistä, ja poika sinisessä mekossa istui sen selässä, ajellen pois vuoden ensimmäisiä, harmaita hyttysiä saarnipuun oksalla, johon lehdet hiljakkoin olivat puhjenneet.
"Se on hyvin tehty, se on hyvin tehty", sanoi hän itsekseen, katsellen ruusupilviä ja maille menneen auringon kultaisia jälkiä taivaan rannalla. "Vuosi tai kaksi ja minä olen haudassani. On oleva helpompi häntä jättää, kun tiedän että löytyy joku olento, joka hänestä huolta pitää, ja rauhallisesti voin minä nukkua arkussani, kun tiedän että hänen lapsensa ja lastensa lapset elävät täällä Berceau'ssa ja välistä ehkä minua muistelevat, kun illat käyvät pitkiksi ja he istuvat valkean ympärillä".
Hän astui ulko-ilman kasteesta majansa pieneen, matalaan huoneesen ja meni Bernadou'n luo, laskien kädet hänen olkapäillensä.
"Onnea sinulle, pojan-pojalleni ja sinun lapsille ja lastenlapsille sinun jälestäsi", sanoi hän juhlallisesti. "Margot tulee sinulle vaimoksi. Eläkäätte, hän ja sinä, kauan synnyinpaikoillanne."
Kuukauden perästä olivat he naimisessa.
Silloin oli Toukokuu.
Berceaun kylä, tuo vihriäinen pesä, näytti olevan täynnä lintusten laulua ja kukkasten tuoksua. Vilja-vainiot lupasivat runsasta satoa ja tarhat olivat valkoiset ja punaiset hedelmä-puiden kukista. Pienet ruskeat purot metsissä nousivat ruohikolle, ilma oli täynnä auringon suloisia säteitä, lauhkeita tuulia, mehiläisten lakkaamatonta surinaa ja leivosten liverrystä; hevosten kellot kuuluivat teiltä ja nurmikoilta lasten heleä nauru.