Hän luotti tulevaisuuteen; mutta Patras, kokeneempi ja enemmän miettiväisempi, ajatteli, että hyvän iltaruo'an kadottamisen nykyisyydessä unelmat ja tulevaisuuden toiveet huonosti palkitsevat, semminkään kun ne eivät milloinkaan taida tapahtua. Patras aina murisi Baas Hogesin sivu kulkeissaan.
"Tänään on Aloisan nimipäivä, eikö niin?" sanoi vanha Jean Daas pimeästä nurkastansa.
Poika nyökäytti päätänsä myödytyksen merkiksi; hän toivoi että ukon muisti ei olisi niin hyvä ja hän olisi hairahtunut tällä kerralla.
"Miksi et ole siellä?" jatkoi ukko. "Ainahan sinä ennen varsin hyvin muistit tämän päivän, Nello".
"Olethan kovin kipeä, enkä tahdo jättää sinua yksinäsi", kuiskutti poika kallistaen kaunista päätänsä.
"Hm … kummi Julia istuisi kyllä luonani niinkuin ennenki. On toinen syy, Nello?" tiedusteli ukko. "Oletko riitautunut Aloisan kanssa?"
"Ei, ei vaari-kulta," vastasi poika sukkelasti ja kasvonsa lensivät tulipunaisiksi. "Totta sanoen, Baas Hoges ei pyytänyt minua tänä vuonna. Hänellä on jotakin minua vastaan."
"Etkös tehnyt jotakin pahaa?"
"Luullakseni en mitään. Piirsin vaan Aloisan kuvan petäjä-laudalle: siinä kaikki."
"Vai niin". Ukko vaikeni. Pojan suora vastaus ilmoitti hänelle kaikki. Hän loikoi kuivilla lehdillä tupansa pimeässä nurkassa, mutta ei sentähden unhottanut ihmisten mielipiteitä, tapoja eikä seuraelämän tuomioita.