Patras ei kuitenkaan huolinut lämmitellä eikä ottaa osaa yleisessä ilossa. Hänellä oli nälkä ja kylmä, mutta ei ruoka maistunut hänestä ilman Nelloa. Ei mikään voinut häntä ilahduttaa: hän odotti ainoastaan silmän-räpäystä, jolloin voisi ulos-puikahtaa.
"Hän etsii poikaa", sanoi Baas Hoges. "Hyvä, uskollinen eläin! Minä lähden heti päivän noustua pojan luo".
Ei kukaan paitsi Patras tietänyt, että Nellon täytyi jättää mökkinsä, ei kukaan paitsi Patras arvannut, että yksinäinen orpo meni surua ja nälkäkuolemaa vastaan-ottamaan.
Myllärin kyökissä oli hyvin lämmin; suuret halot ritisivät ja paukkuivat takassa. Naapurit pistäysivät nauttimaan olutta ja palan iltaseksi valmistettua hanhen paistia.
Ilosta säihkyvin silmin hyppeli Aloisa ympäri heiluttaen valkoisia kähäriänsä. Tuleehan hänen rakas kumppaninsa huomenna ja tuosta hän tanssi ja riemuitsi. Ystävällisesti hymyili hänelle Baas Hoges ja kertoi, kuinka hän suojelee ja turvaa köyhää poikaa. Talon emäntä istui rauhallisena ja tyytyväisenä. Kukku-kello iloisena löi tuntia kuluneeksi. Kaikki hyväilivät Patrasia; mutta ei rauhallisuus, lämpö eikä yltäkylläisyys koiraa viehättäneet ilman Nelloa.
Pöydällä höyrysi illallinen. Vierasten iloiset äänet kaikuivat. Aloisa sai monta kaunista lahjaa. Silloin astui eräs huoleton vieras sisään, jättäen oven auki. Avonaisesta ovesta pujahti Patras ulos sekä juoksi niin sukkelaan kuin jäsenensä sallivat kylmään, pimeään yöhön. Hänen ainoa ajatuksensa oli Nellon löytäminen. Ihminen olisi kyllä seisahtunut, syönyt ja levähtänyt; semmoinen ei ollut Patrasin ystävyys. Hän muisti sen ajan, jolloin ukko ja poika löysivät hänet puolikuolleena ojassa.
Koko illan satoi lunta, nyt oli kello kymmenen. Pojan jälet olivat tukkunaan kadonneet. Kauan haki Patras niitä. Kun hän ne viimeinki löysi, hävisivät ne taas. Tämä tapahtui useampia kertoja.
Yö oli hyvin myrskyinen. Tien varrella olevien ristien lamput sammuivat. Luonto oli kääritty lumi- ja jää-vaippaan. Pimeys esti näkemästä ihmisten asuinhuoneita, kadulla ei ollut ristisielua. Karja oli ajettu katoksien alle; tuvissa iloitsivat ihmiset Vapahtajan syntymästä. Yksinään maantiellä hoiperteli vanha, nälistynyt kärsiväinen koira, jota voimakas, luja rakkaus elähdytti ja vahvisti.
Tuskin näkyvät heikot Nellon jälet ohjasivat Patrasia Antverpeniin vievälle tielle. Enemmän kuin puoli yötä oli jo kulunut, ennenkuin Patras oikeat jälet löysi, etsiessänsä pitkin pimeitä, kapeita ja mutkaisia kaupungin katuja.
Kaupungissaki oli aivan pimeä, ainoastaan siellä täällä pilkisti heikko tuli luukkujen rakoloista, tahi paloivat jonkun kotia kiirehtivän seuran lyhdyt.