Silloin entinen jalkapalloilija nauroi, ja tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta hänen elämässään, jolloin hän suvaitsi päästää ilmoille moisen kurkkuäänen. Sitten hän tarttui hellästi Niggittsin ranteeseen, ja väänsi helposti aseen tämän kankeasta kädestä.
"Lain nimessä…" mutisi salapoliisi, mutta sitten hän ei jaksanut enempää. Ja mitä sen jälkeen tapahtui, se oli jäävä hänelle ikuiseksi salaisuudeksi. Hän pyörtyi, ja nyt ihan tosissaan. Oli kuin revolveri olisi viimeiseen asti pitänyt häntä pystyssä. Nyt kun se oli poissa, ei hän viitsinyt ponnistella enää.
Mutta Harriman kävi järkiperäisesti kiinni asiaan. Hän otti esiin elintarvesäästöt ja pisteli poskeensa kohtuullisen määrän. Sitten hän hieroi jalkojaan, jotka olivat turvoksissa ja hellät. Ja lopuksi hän konttasi erään kanavan partaalle, jonka veden lirinä niin kiehtovasti kaikui hänen korvissaan. Ihmeekseen hän näki, että kanava oli rakennettu jostakin kellahtavasta aineesta. Mutta hän ei suonut itselleen aikaa tämän ilmiön seikkaperäiseen tutkimiseen. Hän kumartui kanavan reunan yli ja härppi sisäänsä tuota vihertävää vettä suorastaan ahmien. Eikä hän huomannut, ettei tämä neste laisinkaan maistunut siltä vedeltä, joka pulppuilee maapallon lähteissä. — Hän vain joi ja joi, kunnes hän tunsi kaikkien elämäntoimintojen alkavan työskennellä säännölliseen tapaan.
Sitten hän lähti juoksemaan. Ensin tämä kävi vaivaloisesti, mutta pian yhä helpommin. Silloin hänelle äkkiä selveni, että vesi, jota hän joi, mahtoikin olla tavattoman elähyttävää laatua.
Hän mietti hetken, sitten hän meni lentokoneen luo ja etsi käsiinsä pullon, jonka hän täytti tuolla omituisella vedellä. Pullossa se näytti toisia ihmeellisiä ominaisuuksiaan. Se oli kuparinvihreää, mutta sai ajoittain muita värivivahduksia. Tämä värivaihtelu antoi nesteelle erittäin eloisan ulkonäön.
— Kumma juoma — ajatteli Harriman yrittäessään pistää pullonsuuta puolikuolleen Niggittsin hampaitten väliin. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, sillä amerikkalaiset leuat muistuttavat kassakaapin lukkoja. Mutta nuori yankee oli liikkeissään niin taitava, että hänen maamiehensä sai nieluunsa pisarat, jotka tarvittiin hänen tajuntansa palauttamiseksi. Vesi vaikutti eetterin nopeudella. Niggitts repäisi silmänsä auki, rypisti kulmakarvojaan, nähdessään kuka hänen edessään oli, mutta otti vihdoin yhden lihakorpun ja nakersi ahneesti sitä.
"Missä on revolverini?" kysyi hän äkisti, ja tällä kertaa huomattavasti ponnekkaammin kuin äsken.
Harriman nyökkäsi hänelle rauhoittavasti ja osoitti housuntaskuaan. Niggitts murahti, mutta sammutti pettymyksensä kulauttamalla uudelleen kurkkuunsa vettä. Hän yritti sitten poistua lentokoneesta, mutta siihen hän oli liian heikko. Hänen jalkansa eivät enää kannattaneet häntä. Vasta Harrimanin auttamana hänen onnistui vääntäytyä ulos hytistä ja laskeutua maahan. Sitten hän asettui kanavan reunalle ja katseli tutkivasti ympärilleen.
"Soma maa tämä", mutisi hän.
"Eipä hullumpi", säesti Harriman ja kaivoi sisätaskustaan esille piipun. "Tällainen kai maa oli ennen syntiinlankeemusta. Kuulkaahan, ei suinkaan teillä ole tupakkaa matkassanne?"