— Hän tietää liian paljon, hän virkkoi käheästi.
Parmentier ei katsonut häneen.
— Oletteko ilmaissut hänelle jotakin? Tietääkö hän "Hain" piilopaikan?
— Ei, Vilmart vastasi hitaasti. Mutta tänä aamuna hän uteli minulta keksinnöstäni. Ja minä olin kyllin hullu ilmaistakseni hänelle, että aparaatin magnetineulat eivät tee tehtäväänsä, jos niitä vastassa on yhtä voimakkaat sähköaallot kuin minulla. Jos hän muistaa ja on käsittänyt sanojeni merkityksen, voi hän antaa vihollisillemme hirveän aseen.
Parmentier tuijotti ulos hämärään.
— Ei pidä koskaan uskoa mitään naiselle, hän sanoi tyynesti. Mutta se on oppi, joka elämän itsensä on annettava itse kullekin. Me olemme kaikki ennemmin taikka myöhemmin olleet leikkikaluna Venuksen käsissä… Mutta teitä ei hyödytä matkustaa Lontooseen. Edna Lyall on oleva siellä jo tänään 5 ajoissa. Hän pääsi epäilemättä kyllin ajoissa 10,15 junalla Boulogneen. Toistaiseksi ette voi tehdä mitään. Ja nyt ovat kaikki vainukoirat ajamassa teitä takaa. Pierre Cottet on kyllä kuollut, mutta on toisia. Olkaa varma siitä, nuori ystäväni. Te saatte kyllä kostaa… Ja minä kyllä pidän huolenani toimittaa sanan Pekka Pleymille, että hän ensi tilassa menee satamaan odottamaan tapahtumain kehitystä. Samalla sähkötän Lontooseen. Meillä on siellä mies, jota sanotaan "Kenguruksi". Käsken hänen ottamaan talteen meidän laukkumme, kun Edna Lyall tänään iltapäivällä saapuu Victoria-asemalle. Olisi synti, jos hän saisi pitää kaikki ne kauniit kullat ja hopeat, mitkä "Hai" on kerännyt kokoon. Ja samalla huomautan hänelle, että pitäköön silmällä naista.
— Mutta semmoista sähkösanomaa ei kai käy lähettäminen näinä aikoina. Ja merkkikieli on kielletty.
Parmentier hymyili hieman ivallisesti.
— Ette tunne vielä meidän mahtiamme ettekä meidän keinojamme, hän sanoi. "Kenguru" on tänä iltana asemalla vastassa, ja jos niin tarvitaan, pistää hän myrkkyhampaalla tuota pikku paholaista. Mutta säästämme hänen henkensä. Sillä otaksun, että tahdotte itse kuristaa hänet. Ja käykäämme nyt aamiaiselle.