— Olen, minä olen todellakin Edna Lyall, nuori nainen keskeytti hänet hymyillen. Kuolleista ylösnoussut.
— Olipa se yllätys! Ystävänne ihastuvat. Koko Englanti lausuu teidät tervetulleeksi. Olemmehan kaikki lukeneet teidän muistokirjoituksenne ja nyt… Mutta kuinka…
Edna Lyall puristi silmistään esiin kyyneleen. Se oli hänelle helppo asia.
— Tom Murphy raukka, hän kuiskasi.
— Niin, sen tiedämme, sihteeri keskeytti kiiruusti. Hänellä oli löydettäessä joitakuita kuularuiskun luoteja ruumiissaan. Saksalaisetko hänet ampuivat?
— Eivät, nuori nainen vastasi hitaasti, mutta haluaisin antaa selityksen sir Edwardin läsnä ollessa… Luulen voivani tehdä isänmaalleni arvaamattoman palveluksen.
— Sitä en epäile, sihteeri sanoi kohteliaasti. Meillä on hirveä kiire, mutta niin kauniille naiselle…
Loput sihteeri Macaran kohteliaisuuksista hävisivät ulkoministerin työhuoneen oveen. Hänellä ei ollut suurta vaivaa hankkia nuorelle naiselle vastaanottoa.
Englannin mahtavin mies istui nojatuolissaan. Sotahuolten taakka oli piirrellyt monta ryppyä noihin viisaihin ja älykkäihin kasvoihin, mutta hänen siniset, kirkkaat silmänsä olivat yhtä loistavat kuin ennenkin.
Hän nousi seisomaan pikku näyttelijättären astuessa sisään, mutta hänen hymynsä ei ollut yhtä ihastunut ja mielistelevä kuin sihteerin.