Eikä Pekka Pleym tahtonut lainkaan lopettaa. Hänen puheensa oli kuin valloilleen päästetty vuolas virta — kauan pidätetty vesijoukko, joka vyöryi seurakuntalaisten mielten kuivuneitten lähteitten yli.
Hän oli kuin uusi profeetta, joka puhui Merthenin miehille ja naisille, ravistellen heitä syvältä, sydänjuuria myöten. He eivät huomanneet, että liian pieni kalotti oli pudonnut uuden Krysostomuksen päästä ja että hänen haiveniensa välistä hohti punainen läiskä. Kuka oli tämä merkillinen mies, joka niin suurella hehkulla ja niin tempaavalla kaunopuheisuudella oli ravistellut heidän kylmiä sielujaan?…
Ah — arvoitus saisi pian ratkaisun, ja ratkaisun semmoisen, jota ei koskaan unohdettaisi Merthenin kylässä.
Sillä juuri kun tuo tuntematon sananselittäjä oli parhaillaan kuvailemassa ihmissyöjäin julmuutta, tehokkaalla tavalla soveltaen siihen erinäisiä Ilmestyskirjan kohtia, kuului kirkon ovelta aseitten kalinaa ja melua.
Ja mitä se oli?
Etunenässä tuli seurakunnan vanha pappi kaikkea muuta kuin siistissä ja kirkollisessa vaatetuksessa — ilman kalottia ja ilman papinkauhtanaa — ja hänen perästään kymmenkunta merisotilasta pistimet ojossa.
Pekka Pleym huomasi tuon mahtavan kulkueen, mutta hän ei ollut siitä tietävinäänkään. Päinvastoin!
Hetkeksi vanha pappikin, joka sotamiesten avulla juuri oli päässyt suoraan haudanpartaalta, jäi suu auki kuunnella töllistelemään tuota lempeätä ääntä, joka kaikui kuin urkujen pillistä.
Mutta sitä ei kestänyt kauan. Kun pappi vanhus oli päässyt hämmästyksestään, syöksyi hän saarnatuolia kohti.
— Ottakaa hänet kiinni, hän huusi sotamiehille. Hän on petturi ja murhaaja. Olen lukenut hänestä sanomalehdistä. Hän on "Hain" orangutangi.