Seurakunnan keskuudessa syntyi kauhea hälinä. Oli vain yksi ainoa, joka pysyi tyynenä.
Ja se oli Pekka Pleym.
Kaksi sotilasta rohkaisi vihdoin mielensä ja kapusi saarnatuoliin vangitsemaan kaunopuheista kaappaajakapteenia. Mutta heidän kävi huonosti. Hirviö tähtäsi heihin pari kelpo potkua, jotka saivat aikaan sen, että sotamiehet tulivat nurin niskoin alas kapeita portaita.
Tämä välikohtaus vei puhujalta täsmälleen kaksi sekuntia — sitten hän jatkoi esitystään ehtymättömällä voimalla. Mutta varovaisuuden vuoksi hän asetti kaksi pitkäpiippuista Mauser-pistoolia eteensä saarnatuolin reunalle, heilahutettuaan niitä tavalla, joka ei jättänyt ketään epäilykseen siitä, että hän osasi soitella niitä yhtä hyvästi kuin suutaankin.
Pari sotilasta tähtäsi kiväärillään röyhkeätä kirkkorauhan häiritsijää, mutta vanha pappi asettui välittäjäksi.
Uudestaan yritti pari sotamiestä tehdä hyökkäyksen saarnatuoliin. He ojensivat pistimensä suojakseen, jotta ei kävisi kuin edellisen parin. Mutta heille kävi totisesti vielä nolommin. Pekka Pleym houkutteli heidät aivan pyttyyn asti, missä oli niin ahdasta, että he eivät voineet käyttää aseitaan. Ja ennenkuin aavistivatkaan, oli saarnaaja suunnattomilla gorillan-kourillaan nakannut heidät samaa tietää kuin toverinsakin.
Sitten hänen kaunopuheisuutensa pulppusi edelleen. Hän iski revolvereillaan saarnatuolin laitaan, niin että puusirut sinkoilivat.
Mutta surukseen tanskalainen näki, kuinka alussa niin hurmaantunut seurakunta nopeasti käänsi hänelle selkänsä.
* * * * *
Viimein ei kirkossa ollut jälellä muita kuin vanha pappi ja ne kymmenkunta sotamiestä, jotka olivat penkeistä ja tuoleista laittaneet itselleen rintavarustuksen, odottaen käskyä ampua.