Punaisena vihasta tungetteleva herrasmies käänsi takkinsa rintapieltä ja näytti korpraalille salapoliisin merkin.
— Vai niin, olette salapoliisi, sotilas sanoi. Miksi ette, piru vie, sano sitä heti? Täällä juoksentelee niin paljon päivän mittaan miehen ympärillä, että saa katsoa eteensä, ennenkuin vastaa… No, mitä te kysyittekään?
— Minä kysyin, mistä te tulette, salapoliisi vastasi loukkaantuneena.
— Olen kulkenut poikki vuorten Cambornesta, missä olen ollut parisen kuukautta.
— Mitä te siellä teitte? poliisi jatkoi melkoisesti lauhtuneena.
— Olin parantelemassa itseäni. Saksalaiset veivät minulta toisen käsivarren ja pari litraa verta kaupantekiäisiksi.
Miesten ympärille oli kerääntynyt joukko talonpoikia ja työläisiä, jotka jännityksellä kuuntelivat kelpo Tom Atkinsin kertomusta. [Tom Atkins, kansanomainen nimitys englantilaiselle sotilaalle. Suom. muist.]
— On kai teillä todistus sairaalasta, jossa olitte hoidettavana, tai…
— Vai sitä teidän tekee mielenne, sotilas keskeytti. Olkaa hyvä ja avatkaa vormutakkini ja kurkistakaa mitalia, joka riippuu kaulassani. Siitä näette minun samaisuustodistukseni.
Salapoliisi katsoi epäröiden ympärilleen. Sitten hän teki, niinkuin soturi oli pyytänyt.