— Dick Anstey hän luki, korpraali… Siihen hän pysähtyi ja katseli nolona ympärilleen.
— Suokaa anteeksi, hän jatkoi väkinäisesti hymyillen, mutta meidän täytyy olla varuillamme. Huomaan kaikki olevan kunnossa. Ette ehkä tiedä, että "Hai" on ammuttu upoksiin Helfordissa ja että miehistö on paennut.
— "Hai", mikä se on?
— Ettekö sitten ole lukenut lehtiä?
— En, tämä on ensimäinen, minkä olen nähnyt moneen kuukauteen.
Salapoliisi antoi sitten jännittävän kuvauksen hirveästä kaappaajasta.
Dick Ansteyn kasvoilla näkyi mitä suurin hämmästys.
— Nyt minä ymmärrän, hän virkkoi.
— Mitä te ymmärrätte? salapoliisi kysyi.
— Eilen aamupäivällä kohtasin vuorilla miesjoukon, hän sanoi hitaasti ja miettien… he olivat hyvissä vaatteissa, mutta näyttivät väsyneiltä ja raihnaisilta… Minä rupesin juttelemaan erään kanssa, joka puhui hyvin englantia, ja hän sanoi, että olivat olleet tarkastelemassa kaivoksia, mutta olivat eksyneet… Heidän oli määrä mennä pohjoiseen, sanoivat, ja kysyivät tietä lähimmälle rautatielle. Minä neuvoin heille siiloin tien Redruthiin.