— Hyvää iltaa, Dick Anstey lausui ystävällisesti miellyttävästä nojatuolistaan, tupruttaen suuria savupilviä ilmaan. Suokaa anteeksi, rakas rouva, että tupakoin.
Edna Lyall oli tuskin toipunut säikähdyksestään. Kuinka tuo mies oli päässyt sisään poliisin valppaista silmistä huolimatta, oli selittämätön arvoitus. Mutta hänellä oli huonon naisen pää, eikä hän ruvennut harkitsemaan tarpeettomia ongelmia. Ja Dick Anstey oli kohdellut häntä aina jonkinlaisella ystävyydellä. Hän ei pitänyt rouva-nimityksestä. Siinä piili ikäänkuin uhkausta sanojen takana.
— Minusta on varsin ymmärrettävää, että te ette pidä tästä yöllisestä vierailustani, Anstey jatkoi levollisesti… Mutta mitä tehdä? Tämä talohan on ollut kuin linna. Tuo jättimäinen vekkuli — tuo Ralph Burns on tosiaan kovassa touhussa. Enkä ole aivan varma, olenko saanut hänet narratuksi. Mutta yhdentekevä. Minun aikani on tullut, ja luulen ruumiini ikävöivän sitä käsivarttani, joka nyt uiskentelee jossakin Yser-kanavassa… No, mitä piditte kukkasista?…
Edna Lyall oli istunut tuolin reunalle. Hänestä tämä tuntui oikeastaan sangen lystilliseltä.
— Te ette säikähyttänyt minua, hän sanoi, hymyillen hurmaavasti.
— En, tietysti… Te olette uljas pikku rouva. Mutta niitten olisi pitänyt säikähyttää teitä, kaunis rouva. Sillä ne olivat tarkoitetut pieneksi varoitukseksi, aivan ystävälliseksi, mutta aivan epäämättömäksi varoitukseksi. Tahdoin niin sanoakseni kauniilla kukkaiskielellä antaa teille heikon aavistuksen siitä, mikä teitä odottaa.
— Se oli hyvin kauniisti teiltä, Edna naurahti väkinäisesti. Saanko tarjota teille jotakin? Lasin whiskyä ja vettä.
— Kiitos, rouva! Siitä on pitkä aika, kun minä olen mitään juonut. Käytän nyt morfiniä ja opiumia. Ne ovat jalompia myrkkyjä kuin alkoholi… Olin nuorena suuri juoppo. Join whiskyä kuin vasikka maitoa. Se oli minun hulluinta aikaani. Sillä whisky raaistaa rikoksen, kun taas morfini ja opiumi nautittuina parhaitten määräysten mukaan tavallaan jalostavat sen — ainakin rikollisen omissa silmissä. Ja sehän on pääasia. Mutta anteeksi, kun sanon: ettekö te tahdo juoda jotakin?… Sillä alkoholi on erinäisissä tilaisuuksissa hyvin hyödyllistä. Se vahvistaa rohkeutta ja tekee ihmeen sokeaksi näkemään uhkaavia vaaroja.
— Olette kovin leikkisällä tuulella tänä iltana, mr Anstey, näyttelijätär virkkoi, puristaen pientä revolveriaan lujemmin kouraansa.
— En ole, Anstey vastasi, olen pohjaltaan vähän apealla mielellä. Minusta on aina ilkeää nähdä nuoren naisen tekevän itsemurhaa. Teillähän on ollut niin loistavat tulevaisuudenunelmat, rouvaseni. Teidän kykynne on kieltämätön ja kauniit säärenne…