— Sehän on vasta pirullinen torpedovene, hän virkkoi. Minä en sitä käsitä. Mutta katsokaahan keulaa, kapteeni.
Alus oli nyt tullut parin kaapelinmitan päähän. Ja otettuani Zeiss-kiikarini ja katsottuani torpedovenettä, olin vähällä pudottaa sen hämmästyksestä. Sillä koko terävä keula kääntyi hetkeksi sivuttain, ja silloin minä näin näyn, jota tuskin koskaan unohdan. Laivan keulaan oli maalattu, Herra minua armahtakoon, kuin taisteluun hyökkäävän hai-kalan pää, jossa oli 3-4 metriä pitkät hampaat… Ja samassa kohosi sen signaalimastoon lippu, jossa oli sääriluita ja muita pirullisia tunnusmerkkejä. Silloin minä arvasin, että nyt on piru merrassa ja toinen tokeessa, ja käskin koneen ottaa täyden vauhdin. Mutta laiva ei päästänyt meitä. Käskin Marconi-sähköttäjän kutsua apua. Mutta se oli myöhäistä. Se pirun laiva laski meidän sivullemme, ja joku hirveä merirosvon perkele huusi meille selvällä englanninkielellä, että jos emme seisota heti paikalla, niin saamme torpedon suolistoomme. Minulla oli laivassa 800 matkustajaa eikä ollut valitsemisen varaa.
Kymmenen minuutin perästä oli torpedoveneestä 8 miestä minun laivassani. Heillä oli naamarit kasvoilla niinkuin ryöväreillä vanhoissa romaaneissa. Tietysti minä olisin voinut hyökätä roistojen kimppuun, mutta samalla hetkellä olisin saanut torpedon konehuoneeseen. Ensiksi he kävivät tapaamassa varastonhoitajaa, kiristäen häneltä joukon elintarpeita, jotka meidän oli kannettava laivaveneeseen.
Ajattelin joka tapauksessa voivani pelastaa laivakassan. Mutta tullessani huoneustooni kohtasin ovessa yhden noista pirun merirosvoista, ja hänellä oli rahalipas kädessä. Siinä oli lähes 5,000 puntaa. Oli viittä vajaa, että en ampunut miestä, mutta maltoin mieleni muistaessani asemamme turvattomuuden.
— Kuulkaapas, kapteeni, mies lausui kohteliaasti. Näen, että sormianne syhyttää. Mutta jättäkää väkivalta sikseen. Se on viisainta. Antakaa heti määräys, että kaikki matkustajat nousevat kannelle!… Pyydän teitä varsin pitämään kiirettä, sillä muuten "Campania" ei enää koskaan näe Liverpoolia!…
Kapteeni Sullivan pysähtyi sitä muistaessaan ja kuivasi hikistä otsaansa suuri-ruutuisella nenäliinalla.
XIII.
KAPTEENI SULLIVANIN KERTOMUS.
— Tilanne oli tavattoman kiusallinen, kapteeni Sullivan jatkoi masentuneella äänellä… ja ensimäinen ajatukseni oli iskeä tuota kohteliasta pirua kuonoon. Mutta sitten muistin kelpo laivaani ja laivassa olevia säikähtyneitä ihmisiä… Well, käskin perämiehen varoittaa matkustajia ja ilmoittaa heille, kuinka asiat olivat. He nostivat kauhean metakan, mutta…
Ryövärit olivat hyvin hienotunteisia. He tekivät työnsä nopeasti ja perinpohjaisesti. Korut ja rahat hävisivät hämmästyttävän nopeasti. He penkoivat matka-arkut ja saivat runsaan saaliin. Matkustajat olivat raivoissaan, mutta roistojen säyseä käytös rauhoitti heitä jonkun verran.