Laivassa ei kukaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Meri oli nyt aivan kirkas kuin peili, ja mainingit tuskin huomattavissa. Haaksirikkoutunut vesilentokone häämötti kaukana näköpiirissä. Hän näytti vielä erottavan sen mies raukan, joka pää puhki ammuttuna istui ohjauslaite kädessä, tuijottaen ijäisyyteen. Muuten ei näkynyt mitään…

Annettiin komento. Ja mitä suurimmaksi hämmästyksekseen hän näki, että laiva nosti Englannin laivaston lipun.

Hän oli huudahtaa suuttumuksesta, mutta huuto pysähtyi hänen huulilleen, sillä äkkiä kohosi vedenpinnalle ohut, harmaa putki vain noin 5-600 metrin päässä torpedoveneestä. Hän tiesi, mitä se merkitsi.

Se oli sukelluslaiva, suunnaten kulkunsa suoraan heitä kohti. Mutta torpedovene ei näkynyt välittävän siitä. Kohtalaisella vauhdilla se jatkoi matkaansa etelää kohti.

Samassa hän kuuli kellon soivan konehuoneessa. Ja kansi hänen allaan rupesi vapisemaan. Hän näki vedenpinnalla harmaanvalkoisen tulen. Se oli kuin merikäärme, joka kiiti eteenpäin hirveätä vauhtia.

Silloin hän tiesi, että nyt tapahtuisi jotakin. Hän tahtoi kirkaista, mutta ei voinut. Torpedovene kääntyi nyt terävässä kulmassa.

Kuului komentohuutoja. Ja valkea esine lensi kuin pitkä teräskala muutamia metrejä heidän takapuoleltaan ja jatkoi matkaansa etäisyyteen.

Mutta torpedovene syöksi hirveätä vauhtia tuota harmaata putkea kohti. Kaikki sen jäsenet vapisivat. Se oli kuin eläin, joka raivostuneena hyökkää taisteluun — esihistoriallinen peto, joka syöksee toisen esihistoriallisen eläimen kimppuun.

Sukelluslaiva koetti kääntää nokkaansa vihollista vastaan. Mutta se ei voinut kääntyä kyllin nopeasti. Torpedovene ajoi valtava ryöppy keulassa suoraan hirviön päälle.

Nuori neiti kalpeni. Mitä tämä oli? Kuului kauhea tärähdys. Merestä kohosi valtava teräskupu ja kaatui kyljelleen; se repeili murtuneiksi teräslevyiksi, kuului räjähdys, ja koko meri heidän ympärillään kiehui… Kaikki tämä tapahtui muutamassa silmänräpäyksessä. Seuraavassa tuokiossa torpedovene kiiti edelleen vesiryöpystä. Mutta sukelluslaiva upposi, ja öljy poreili sen haudalla.