— Jos ymmärrän teidät oikein, hän sanoi pitkäveteisesti, niin tämä laiva yksinkertaisesti harjoittaa merirosvousta.
Anstey kohautti olkapäitään ja huiskahutti kädentynkäänsä.
— Emme pidä tässä laivassa siitä nimityksestä, hän sanoi kursailematta. Mutta yleisessä, jokapäiväisessä, kansainoikeudellisessa merkityksessä on nimitys kylläkin hyvä… Tämän laivan kaikkein pyhimmässä istuu mies, joka loukkaantuu, jos sanotte häntä merirosvoksi. Hän on tähteitä eräästä nerosta, eikä hän miellytä teidän kauneudenaistianne. Mutta hän on siitä huolimatta idealisti. Hän kertoo teille, että me harjoitamme kaappausta… Tämä laiva on hänen kuningaskuntansa, ja täältä hän on lujalla pergamentilla sinetteineen päivineen julistanut sodan koko maailmalle. Hän sanoo teille, että se on laittomien miesten taistelua sodan laittomuutta vastaan. Minulla on asiasta toinen mielipide, mutta se merkitsee vähemmän. Teidän pitää jutella hieman hänen kanssaan. Puolessa tunnissa hän käännyttää teidät. Hän on harvinainen mies. Se oli hän, joka pyysi teitä suklaatia juomaan.
— Hänellä on kaunis ääni.
— Ja kaunis sielu.
— Onko hän englantilainen?
— Ei, ikävä kyllä. Muuten hän olisi ollut Yorkin piispana…
Syntyi lyhyt äänettömyys. Torpedovene oli nyt kääntänyt nokkansa itään ja porhalsi kovaa vauhtia Englannin kanavaa kohti. Merelle laskeutui hämärä, ja aurinko laski paksuihin, veripunaisiin pilviin.
— Ja kuka te sitten olette, neiti? Anstey kysyi äkisti.
Englannitar säpsähti, mutta malttoi nopeasti mielensä.