Edna Lyall katsoi haaveksien mieheen, hyräillen jotakin romanssia lemmestä, ruusuista ja keväästä.
Mutta laulu pysähtyi äkkiä hänen huulilleen. Hän näki suoraan edessään peräsinhuoneen valaistusta ilmaventtiilistä semmoiset kasvot, joita hän ei koskaan ennen ollut nähnyt, vääristyneet, pöhöttyneet kasvot, joissa oli kuin orangutangin leuka ja syvät, kiiluvat silmät kuin uhrinsa kanssa leikkivän käärmeen päässä.
Kului hetkinen. Sitten hirmuinen pää katosi, ja kuu jatkoi taas ikuista hymyään.
Mutta miss Edna ei enää laulanut lemmestä, ruusuista ja keväästä.
XXIII.
KOSINTA.
Seuraavana päivänä "Hai" yllätti erään matkustajalaivan 25 neljännespeninkulman päässä Cherbourgin satamasta. Se oli eräs "Messageries Maritimes"-yhtiön Länsi-Intian reitillä kulkevia laivoja. Puolessa tunnissa rohkeat kaappaajat olivat saaneet tavaraa puolen miljonan frangin arvosta ja tuoneet ne pieneen laivaansa. He jättivät jälkeensä 100 raivoisaa matkustajaa ja kapteenin, joka oli pakahtua vihasta. Matkustajalaivan langaton sähkölennätin kirkui apua joka puolelta, mutta sinä päivänä ei näyttänyt sattuvan olemaan yhtään sotalaivaa niillä vesillä. Cherbourgin satamasta tuli kyllä kokonainen laivasto, mutta sen saapuessa tapahtumapaikalle "Hai" oli kadonnut. Ranskalaiset torpedonhävittäjät hajaantuivat joka suunnalle, mutta pienen kaappaajan huomattiin nyt niinkuin ennenkin liikehtivän niin hyvin, että yksikään niistä ei saanut nähdä edes mastonhuippuja tuosta uhkarohkeasta merisissistä.
Palatessaan torpedoveneeseen ranskalaisesta laivasta, missä oli ollut johtamassa ryöväystä, Ambroise Vilmartilla oli mukanaan suuri nahkainen matka-arkku.
Pikku näyttelijätär, joka lentäjäpuvussaan mitä suurimmalla mielenkiinnolla oli seurannut koko toimitusta, katsoi jännityksellä matka-arkkua, jonka nuori belgialainen nosti laivaan. Neito hymyili. Vain pari tuntia sitten hän oli valitellut tuolle nuorelle miehelle kärsivänsä vaatteiden puutteesta. Ja nyt, — oli synti sanoa, että "Haissa" ei osattu olla ritarillisia.
— En tiedä, miellyttääkö teitä käyttää toisten vaatteita, Ambroise sanoi työntäen matka-arkun hänen eteensä. Mutta hätä ei lue lakia. Minä valitsin, kuka laivassa oli kaunein ja rikkain. Se oli eräs nuori brasilialainen neiti, joka oli matkalla Parisiin. Luulen hänellä olevan säätynsä mukaisen pukuvaraston. Ja sikäli kuin voin nähdä, oli hän jokseenkin saman kokoinen kuin te. Tietysti ei niin kaunis… mutta vähän sinnepäin…