Mutta juuri niitä minuuttejapa neito ei tahtonut suoda hänelle; mutta hän käsitti pian, että tämä vaarallinen nuorukainen ei ollut niitä, joitten suun sai tukkoon namusilla.
— Hyvä ystävä, voitte saada niin monta, kuin tahdotte, hän huudahti hyvästi teeskennellyllä hämmästyksellä. Mutta meillähän on aikaa yllin-kyllin, mikäli minä tiedän.
Hän oli toivonut, että tämä pieni nuhde olisi kääntänyt miehen ajatukset toisille urille, mutta Ambroise Vilmart, tasankojen mies, oli nyt kerta kaikkiaan semmoinen kallio, jota ei käynyt horjuttaminen.
— Sallimus on teidät meille lähettänyt, Ambroise alkoi kiertelemättä. En tiedä, oliko se hyvä vai paha sallimus. Aivan kirjaimellisesti puhuen, taivas teidät lähetti. Jos minä en olisi nostanut vedestä tätä taivaan lahjaa, niin te olisitte nyt kuollut… Otaksun myös, että Englannissa te olette kuollut ja sanomalehdet ovat teidät haudanneet.
Miss Edna hymyili, ja hänen harmaat silmänsä olivat kiintyneet tuohon nuoreen mieheen rukoilevin ja lapsellisin katsein. Se teki miehen taas epävarmaksi, mutta hän puri hammasta ja jatkoi:
— Kun seison tässä tänä iltana, niin johtuu se siitä, että minä rakastan teitä.
Tämän sanottuaan, hän tuli tummanpunaiseksi. Ja miss Edna, joka oli pitänyt häntä silmällä, käsitti tyytymättömyydestään huolimatta, että tämä kainosteleva nuorukainen oli harvinaisen kaunis mies, josta useimmat naiset mielellään olisivat kilpailleet. Mutta miss Lyall ei ollut toisten kaltainen, ja hänen suunnitelmansa olivat aivan liian haaveilevat ja lennokkaat pysähtyäkseen kauniiseen merirosvoon.
— En tiedä, kuulitteko, mitä sanoin? Ambroise kysyi hieman kiivastuen hänen vaikenemistaan… Tuliko tämä ehkä liian äkkiä?… Mutta täytyyhän teidän tuntea voimanne. Minä tunsin sen ensi silmäyksestä, kun te avasitte silmänne. Ja nyt olette joutunut tukalaan asemaan. Me emme uskalla päästää teitä luotamme. Ja toiselta puolen on asemanne täällä laivassa ajan mittaan sietämätön. Teidän olisi järkevintä tulla minun kanssani naimisiin, miss Lyall. Silloin teistä tulisi meikäläinen. Teitä kannetaan käsillä. Teistä tulee tämän laivan hyvä tähti…
Miss Lyall tunsi äkkiä vihan kuohahtavan tuota nuorukaista vastaan, joka muitta mutkitta ehdotti hänelle avioliittoa, joka oli niin kaukana hänen kunnianhimostaan. Mitä hän tuolla kiharatukkaisella nuorukaisella tekisi? Hän aikoi antaa kieltävän vastauksen, mutta äkkäsi samalla Ambroisen oikean käden, joka oli puristettuna oven salpaan.
Ja taas hän tunsi käsittämätöntä pelkoa tuota kynsien tapaista, karvaista nyrkkiä kohtaan, joka näytti olevan luotu kuristamaan. Se kukisti hänen uhmansa. Tässä täytyi olla kärsivällinen. Hänen aikansa kyllä tulisi.