— Nyt olemme perillä, hän kuiskasi kahdelle suuresta kajuutasta nousevalle olennolle. Jean kantaa tavarat maihin ja sitten teidät. Menkää suoraan tuohon taloon ja pyytäkää hevosta Barnevilleen. Se on tuolla näkyvän kaupungin nimi. Sanokaa hänelle terveisiä François'lta ja antakaa hänelle 20 frangia, niinhän ymmärtää yskän. Pyytäkää hänen ajamaan "Ulkomaalaisten hotelliin" ja ottakaa siitä huone. Huomisaamuna menee juna Parisiin… No, vie rouva maihin, Jean!
Pitkä matruusi, joka oli vienyt rannalle kaksi tukevaa käsilaukkua, kahlasi nyt kantaen nuorta rouvaa, joka oli erittäin hyvin turkiskappaan kääritty.
— Odota silmänräpäys, Ambroise, Pekka Pleym sanoi peräsinhuoneesta ja kumartui nuorta miestä kohti… — Sinä menet vaaralliselle retkelle. Ole varovainen ja ole vaiti! Eikä minun kai tarvitse sanoa sinulle, että sinun täytyy varoa vaimoasi. Älä luota häneen täydellisesti. Ja jos huomaat jotakin vilppiä, niin ole varuillasi. Älä anna rakkauden herpaista itseäsi. Sinä et tunne häntä vielä. Hän on näytellyt ilveilyä ennenkin. Älä päästä häntä näkyvistäsi… ymmärrätkö, poikani!
— Minä luotan Ednaan, Ambroise sanoi arvokkaasti…
— Se on väärin, raajarikko sanoi hartaasti. Rakasta häntä, mutta epäile häntä. Ei ainoastaan oman itsesi tähden, vaan myöskin meidän tähtemme. Jos sinussa virtaa isäsi veri, niin et anna pettää itseäsi. Osota hänelle luottamusta, mutta pidä piilossa epäluottamuksesi. Ja jos hän kavaltaisi sinut ja meidät, niin anna hänen maistaa kynsiäsi…
Ambroise aikoi vastata, mutta raajarikko keskeytti hänet.
— Siitä asiasta ei ole sen enempää sanomista, hän lausui lempeästi. Sinä viet siis laukut Parmentier'lle Bonaparten kadulle. Sano hänelle, että se on pieni alku. Matkusta sitten Rivieralle, särje pelipankki Monte Carlossa ja haaveile kuutamossa, mutta älä usko liikoja rakkauteen. Sillä ei ole suurta arvoa. Mene nyt, poikani! Täsmälleen kolmen viikon perästä klo 12 yöllä olen täällä sinua odottamassa — joko vaimoinesi tai ilman häntä! — Ambroise puristi raajarikon käyriä sormia.
— Kiitän neuvoistasi, hän sanoi. Ja minä seuraan niitä.
Sitten ei puhuttu muuta. Pitkä matruusi kantoi Ambroisen vaimonsa luo, sanoi hyvää yötä ja hävisi veneeseen.
Mutta nuori pari astui verkalleen valontuiketta kohti. Se tuli pienestä mökistä, joka oli hyvässä piilossa hedelmäpuutarhan sisässä. Siihen oli ikäänkuin hakattu aukko sitä yhtä akkunaa varten, josta valo loisti merelle.