POHJOISTA KOHTI.
16 1/2 solmun vauhdilla höyrysi Hampurin—Australian linjan komea matkailijahöyrylaiva "Victoria" pohjoista kohti.
Jäämeren harmaalla ja kiiltävällä pinnalla vyöryivät pitkät mainingit levollisesti pohjoiseen päin. Joka suunnalla näkyi ainoastaan merta. Kauimpana taivaanrannalla seisoi aurinko liikkumattomana meren kynnyksellä ja lähetti valkeita sädekeihäitään, keveitä kuin aavistus, valoisaan sydänyöhön.
Kuin mahtava, kalpea kultainen kilpi, ripustettu hämärän reunalle, loisti siellä kaukana Pohjolan kesäyön ihmeellinen aurinko…
Suurella matkailijahöyryllä oli ollut vilkas päivä. Sen 400 matkustajaa oli tervehtinyt Karhusaarta, Jäämeren ensimäistä arktista edelläkävijää, iloisella juhlalla, jonka lopuksi pantiin toimeen tanssiaiset tilavalla kävelykannella. Kapteeni Strohmann oli pienessä puheessa muistuttanut niistä kahdesta rohkeasta miehestä, jotka ensimäisinä olivat jalallaan astuneet tälle epäystävälliselle saarelle. Wilhelm Barents ja Jacob Heemskirk olivat miehiä, jotka kulkivat suoraan läpi jään ja tulen. Ja kirjava kansainvälinen seura, joka luuli olevansa jossakin suhteessa kaikkien aikojen löytöretkeilijäin kaltainen, joi monta maljaa "Bären Eiland'in" (Karhusaaren) kunniaksi ensimäisten myrskylintujen kiertäessä laivaa lepattelevin siivin.
Mutta "Victoria" jatkoi matkaansa pohjoiseen, laivan soittokunnan soittaessa toista kiehtovaa valssia toisensa jälkeen sille kaikkien kansojen sekotukselle, joka puheli kymmenkunnalla kielellä.
Siellä oli tukkukauppiaita arvoisine rouvineen, vastanaineita, jotka nauttivat kuherruskuukauden suloja, nuoria hiukan seikkailuhaluisia miehiä, muuan professori, jolla oli omat tieteelliset suunnitelmansa, kauniita neitosia vartioivine vanhempineen, joilla oli pieni sivutarkoitus hankkia jälkeläiselleen joku varakas pankkiiri tai varaton kreivi — siellä oli tummasilmäisiä ja tulisia etelän tyttäriä, joiden ikä oli epämääräinen, mutta tarkoitukset selvät — siellä oli myöskin joitakuita rikkaasti koristettuja Rebekkoja, joilta aina riitti hymy kelle hyvänsä — lyhyesti sanoen siellä oli koko se ihmeellinen näyttely olentoja, jonka sattuma kokoaa 11,000 tonnin suuruiselle ensi luokan matkailijalaivalle.
Soitto loppui "two-step'iin", mutta nauru ja kuhertelu jatkui pienissä salasopukoissa ja kulmauksissa. Tarjoilijoilla oli kuin siivet. He lensivät paikasta paikkaan samppanjapullo toisessa ja puoli tusinaa seideleitä toisessa kädessä.
Muuan pariisilainen näyttelijätär, ympärillään ryhmä vanhempia elostelijan näköisiä herroja, lausui määkivällä paatoksella jotakin pitkäveteistä runoa auringonlaskusta Normandiassa pikku saksattaren suudellessa sulhastaan komentosillalle vievien portaiden takana, niin että läjähti.
Vähitellen tuli kannelle hiljaisuus. Kultainen pyörä lännessä heitti viimeisen säteen Mount Miseryn pyöreälle kupoolille — sitten vaipui Karhusaari mereen.