— Niin, tosiaankin, — sanoi hän. — Eikö hän vain seisokin kuin pronssinen Apollo taivaanrantaa vasten, reipas poika…
Jörgen Brattin onnistui vammatta päästä laivahylylle. Hän kömpi sen sisään kävelykannen kaiteen yli, joka vielä oli veden pinnan yläpuolella. Laiva oli pahasti kallellaan, niin että hänen täytyi ryömiä kannen yli portaille, jotka veivät komentosillalle. Kaikkialla näkyivät räjähdyksen jäljet. Suuret halkeamat irvistivät rautaisessa kannessa, molemmat savupiiput olivat poikki, ja koneen paksut rautatangot olivat tunkeutuneet läpi laivan rautakylkien. Mutta Bratt näki ilokseen, että suuret osat keskikantta salongin ympärillä olivat jääneet melkein eheiksi.
Ammottavassa halkeamassa kokkapuolen ja peräpuolen välillä kohtasi häntä kauhea näky. Neljä veristä ruumista oli paiskautunut murskaantuneiden rautalevyjen joukkoon riippuen siinä päät veden yläpuolella. Muutamia suuria valkeita lintuja hyppeli edestakaisin nokkien sisälmyksiä. Siinä oli työssä kalalokki, Huippuvuorten saaliinhimoinen korppikotka. Ja alhaalla vedessä räpäyttivät ja kirkuivat myrskylinnut kuin vihaiset kanat pyöreiden kyyhkyssilmien melkein tunkeutuessa ulos päästä paljaasta innosta. Muuan jäälokki oli tunkeutunut kajuuttaan saakka, mistä se nähtävästi oli saanut runsaan saaliin, sillä ruoka roikkui esille sen nielusta.
Bratt kulki veneeltä veneelle. Mutta kaikki, jotka olivat kävelykannen katolla, olivat pirstoina ja pilalla. Kauimpana perässä oli pursi vesillä. Se riippui vielä taaveteista ja oli täynnä vettä. Tuhtojen välissä uiskenteli merimiehen ruumis.
Jännityksestä vavisten liukui Bratt alas köysiä pitkin. Vene riippui vielä koukuissaan, ja kaikki viittasi siihen, että se oli pantu vesille karille-ajon ja räjähdyksen välillä. Joko se oli kiireessä tullut täyteen vettä tai oli perä painanut sen alas — joka tapauksessa oli vene vedessä laitoja myöten. Mutta pikainen tarkastus osoitti, että se oli eheä. Vieläpä olivat airot tuhtojen alla säännöllisessä rivissä.
Syvä kiitollisuus kohtaloa kohtaan valtasi hänen mielensä. Tällä veneellä voitaisiin saada paljon toimeen.
Hän kiipesi reippaasti ylös kannelle, ja ponnistaen kaikki voimansa hänen onnistui hinata raskaan aluksen peräpuoli ylös ja siten melkein tyhjentää se vedestä. Merimiehen ruumis huuhtoutui pois viheriänharmaan jääveden mukana joutuen heti virran valtaan.
Sitten Bratt meni alas salonkiin. Ruokasalongissa oli illallispöytä kaatunut kumoon. Siinä oli sekasotku rikottuja tuoleja ja murskattuja lautasia. Kaikki oli paiskautunut suojan puolelle, ja tarjoiluhuoneen seinät olivat pirstoutuneet kuin lasi. Vesi oli venttiilien tasalla ja lotisi salongin keskipalkoille asti. Mitä suurimmalla varovaisuudella raivasi Bratt tiensä keskeytyneen illallisen raunioiden välitse ja pääsi siihen kapeaan käytävään, joka vei ruokasäiliöön. Hän löysi sieltä laatikon säilykkeitä ja kantoi sen kannelle yhdessä suuren Hampurin-liikkiön kanssa, joka lojui katkenneiden pöydänjalkojen välissä. Vähitellen hän tyhjensi kokonaisen kaapillisen siirtomaantavaroita, jotka oli ladottu toistensa päälle pieniin pusseihin. Siinä oli sokeria, suolaa, kahvia, teetä ja eri jauholajeja.
Keittiöstä, mikä selvästi oli jätetty suurimmassa kiireessä, löysi hän suuren häränruhon, jonka joku kokeista oli jättänyt veitsi iskettynä selkään. Hän otti sen selkäänsä ja kantoi sen ylös toisten varastojen ääreen. Laatikko laivakorppuja ja paljon tuoretta leipää ajelehti huoneessa ja meni samaa tietä. Pieni tynnyri suolaamatonta pöytävoita ynnä kahvipannu ja kaksi galvanisoitua pataa täydensi sen, mitä keittiöstä löytyi. Siellä ei enää ollut mitään käyttökelpoista. Lamppuöljyä hän etsi turhaan, mutta sen sijaan hän löysi tarjoiluhuoneesta monta pakettia steariinikynttilöitä ja otti niitä niin monta kuin jaksoi kantaa.
Bratt pysähtyi äkkiä kantaessaan pientä oluttynnyriä kaikenlaisten elintarpeiden läjään. Mitä se oli? Hänen altaan kuului kummallinen raapiva ääni. Se oli kuin mahtavan merieläimen murinaa. Ja hylky natisi kaikissa liitteissään.