— Pelkään vain, että neidin sekä kärsivällisyys että tarmo tulee kovalle koetukselle. Nyt pitäisi meidän esimerkiksi pian saada ruokaa, vai mitä? Meidän lienee kaikkien hyvinkin nälkä. Ehdotan teetä, kinkkua ja voileipiä. Kaikki, mitä tarvitsette, löydätte ruokavarastosta. Paistinpannu on tulisijan vieressä, Johnsen on tuonut vettä, ja tuolta peitteiden seasta löydätte liinan, johon on sullottu veitsiä, lautasia ja kahveleita. Sitten saatte kattaa tuon pitkän pöydän. Saamme kai kuluttaa pari steariinikynttilää päivän merkityksen johdosta. Tuolta nurkasta tapaatte kaksi kapeakaulaista ruukkua, ne sopivat hyvin kynttilänjaloiksi. Paketti tulitikkuja on kauimpana ruokatavaranurkassa, mutta säästäkää tikkuja, meillä ei ole enempää kuin se paketti. Allez mademoiselle, faites votre devoir, s'il vous plait!
Paroonitar katseli häntä kummastuneena. Käskevä ääni viilsi häntä korvaan. Hänen kielellään oli terävä vastaus, mutta hän jätti sen lausumatta… ja seuraavassa hetkessä hän oli täydessä toimessa ruokasäiliössä.
Bratt veti esiin vanhan kolmijalan, joka lojui tuhassa kaikki jalat sojossa, ja sen huomattiin hyvin sopivan suuriin kattiloihin ja pannuihin, jotka oli saatu "Victorian" keittiöstä. Sitten hän vei muutamia peittoja paroonittaren kammioon ja haki esiin yhden patjan, ainoan, minkä oli saanut mukaansa. Siitä hän teki vuoteen leveälle penkille, joka ulottui pitkin koko seinää. Se oli kova vuode, ilman tyynyjä ja matrasseja, mutta peitteet olivat lämpöisiä ja paksuja, niin että pikku neidin ei tarvinnut pelätä palelevansa. Muuan säilykelaatikko pystytettiin pääpuolelle ja pari naulaa lyötiin seinään. Veitsellään hän leikkasi säilykelaatikkoon reijän ja asetti siihen kynttilän. Sitten hän haki pari englantilaista romaania matkalaukustaan ja pani ne kynttilän viereen.
Sillä välin tutki professori niitä matkalaukkuja, jotka Bratt oli haalinut mukaansa viime kiireessä. Niissä oli haaksirikkoisille monta hyödyllistä kapinetta: paitoja, sukkia, ihokkaita, saappaita, pari taskulamppua, suklaata ja makeisia. Ilolla tervehdittiin pientä työkalulaatikkoa kaikenlaisine työaseineen, ja erilaisine nauloineen, samoin ompelurasiaa, joka luultavasti oli kuulunut jollekin hyvin kunnolliselle ja tunnontarkalle saksalaiselle perheenäidille. Lisäksi oli pari puolilaatikkoa sikaareja ja muutamia piippuja tupakoineen, mitkä tavarat herättivät professorissa ihastusta.
Koko itäinen seinä oli nyt muutettu vaatekaapiksi. Siinä oli turkistakki, pari ulsteria, kävelyturkki, useita paksuja erikokoisia urheilupukuja, paksuja nahkaliivejä ja ihokkaita ja useita pareja sääryksiä ja kalosseja. Lattialla seisoi pieni pataljoona kestäviä kenkiä.
— Enpä luule, että puuttuu mitään, — sanoi professori miettiväisenä. — Ainoa puute olisi ehkä se, ettei ole kintaita. Tässä on vain silohansikkaita, jotka eivät suinkaan täällä sovi. Muuten on teillä ollut hyvä onni tavaran hankinnassa. Emme tule kaipaamaan mitään, jos vain kaikki vaatteet meille sopivat. Niinpä niin, saamme täällä oivallisen olon. Jos ei kukaan vastusta, omaksun tämän aamutakin ja nämä nuuskanväräset tohvelit. Luuletteko, että ne pukevat minua? Ne ovat kuin luodut viisaudenpöllölle ja poikamiehelle. Ja nämä sukat, jotka olen vetänyt jalkaani, ovat aivan sopivat kapeisiin sääriini. Minä en pelkää kastaa koipiani, mutta siitä tulee nuha.
— Nuhako? — sanoi Bratt. — Täällä Huippuvuorilla! Ei ikimaailmassa. Tässä ilmastossa on vain yksi tauti, ja se on kerpukki. Jos kaikki muu epäonnistuu tällä saarella, on se saapa merkityksensä maailman parantolana keuhkotautisille. Tässä ilmassa ei ole mitään bakteereita. Vuonna 1898 tutki ruotsalainen lääkäri Levin noin 20,000 litraa ilmaa eri paikoissa täällä. Hänen ei onnistunut todeta ainoatakaan bakteeria. Hän otti myös täkäläisen veden, lumen ja jään bakteriologisesti tutkittavaksi. Ne olivat erittäin köyhiä bakteereista. Muuan saksalainen professori Stuttgartista on kirjoittanut pari väitöskirjaa Huippuvuorten loistavista edellytyksistä keuhkotautiparantolaksi.
— Voimme siis hengittää täällä vapaasti. Se ilahduttaa minua. Nuha on näet ollut elämäni onnettomuus. Se on vainonnut minua pienestä pitäen. Luulen nenäni käyneen niin teräväksi siitä, että olen nipistänyt sitä niin perusteellisesti nenäliinoilla. Nyt minun pitäisi oikeastaan olla ankarasti vilustunut. Mutta en ole edes kertaakaan niistänyt… Mutta mitä se on?
Majassa tuntui paistetun kinkun haju. Paroonitar seisoi tulisijan ääressä mahtavine paistinpannuineen ja käänsi silavaa tottuneella kädellä hyvin emäntämäisenä. Tuli heitti kullanpunertavaa hohdetta pieneen olentoon pehmeine lapsellisine piirteineen ja tummine uneksivine silmineen.
Majan ainoan pitkän pöydän ääressä seisoi jääluotsi ja leikkasi leipää pitkällä tuppipuukollaan. Pieni valkoinen liina, neljä lautasta, kaksi kahvelia ja kolme veistä näyttivät oikein houkuttelevilta tuossa perin alkuperäisessä ympäristössä. Suuri sveitsiläisjuusto, ruukku englantilaista hedelmähilloa ja pikku lautasellinen voita kuvastivat heikosti niitä ihanuuksia, joita oli ollut "Victorian" pöydällä kohtalokkaana onnettomuuspäivänä.