Kevätaurinko oli jo sulattanut suurimman osan lumikerrosta, ja itse jäätikön paljas jäärunko hohti sinisenä heitä kohti.
Kaikkialla virtasi ja tihkui, ja vesi kokoontui puolijäätyneihin lätäkköihin, joiden poikki heidän täytyi kahlata. Suuria halkeamia ammotti heitä vastaan, ja heidän tuli usein kulkea pitkiä kiertoteitä päästäkseen joidenkuiden ohi. Se oli Conwayn norsunluutie, vaarallinen ja uhkaava kumeine sisusäänineen ja ihmeellisine kaukokuiskauksineen.
Hyvin varovasti kuljetti Bratt heitä eteenpäin. Hän käytti kivääriä alppisauvana ja tunnusteli jäätä edessään joka askeleella, milloin lumikerros tuntui kätkevän jonkin vaaran.
Milne Edwards-tunturi näytti tietä. Mikään pilvi ei pimentänyt mahtavaa vahtitornia läntisten Huippuvuorten jäättömien laaksojen edessä.
Päivännousun kalpea hohde syleili sen ylintä huippua harmaansinisine täplineen, jotka loistivat lumikinosten välistä. Yli 3000 jalkaa korkea vuori vietti etelään, ja mahtava kuilu leikkautui terävässä kulmassa jäävyöryn alustaa kohti.
— Tuolla on sola, — sanoi Bratt. — Ainoa tie tämän jäävyöryn yli.
Siitä jäävyöry syöksyy jyrkkänä, melkein pystysuorasti Sassen-laaksoon.
Luoteisessa näemme Rabotin jäätikön ulommaisen haarakkeen. Vuonna 1892
se sulki häneltä tien, kun hän tahtoi päästä Mohns Bayhin.
— Oikeassa olette, — mutisi professori. — Jäävyöry on vedenjakajana idän ja lännen välillä. Se on kuin alkuajan tunturin vyö. Ehdimme kyllä sinne ennen iltaa. Levätessämme tutkin jäävyöryn muodostusta läntisellä rinteellä. Oletteko väsynyt, paroonitar?
Frida katsahti häneen hämmästyneenä.
— En ole koskaan tuntenut itseäni niin kevyeksi ja vapaaksi, — vastasi hän. — Voisi melkein luulla, että maan vetovoima on poissa. Minä suorastaan liitelen näissä painavissa, lämpöisissä vaatteissa.
— Se johtuu ilmasta, — selitti Bratt. — Ei ole puhtaampaa ilmaa missään muualla maan päällä. Huippuvuorten tunturi-ilma puhdistaa keuhkomme ja vahvistaa lihaksiamme. Täällä on terveyden paratiisi. En tunne mitään paikkaa, missä kylmä ja lämmin niin täydentäisivät toisiaan kuin täällä, kun on aurinko päämme päällä ja viileä jääilma. Ainoa muu paikka olisi ehkä Alaska. Olen nähnyt puolikuolleiden miesten raahautuvan yli-inhimillisine taakkoineen Chilcoot-solan puhki. Heillä oli huulet veressä ja silmät tuijottivat toivottomuuteen.