— Paroonitar Frida von Heffner ja Jörgen Bratt, — kuiskasi mies koneellisesti.
— Ah, mikä uutinen, — mutisi telegrafisti itsekseen, pani tyynyn nukkuvan miehen pään alle ja levitti huopapeitteen sängyssä olevan naisen yli. Heti senjälkeen hän huomasi kolmen nääntyneen olennon vaipuneen sikeään uneen.
Ja kun päivänsarastuksen ensimäiset säteet hivelivät pientä valaanpyyntiasemaa, lähettivät langattomat aallot sen viestin, että Jäävuonossa on avovettä ja että ainoat eloonjääneet "Victoriasta" olivat kurjassa tilassa saapuneet Green Harbouriin. Muutamaa tuntia myöhemmin höyrysi saksalainen torpeedonhävittäjä Blücher 32 solmun vauhdilla ulos Hammerfestin satamasta. Laivalla oli myös kenraaliluutnantti von Heffner, onnellinen isä, joka kyyneleet silmissä kiitti kaitselmusta lapsensa pelastuksesta. — —
Haaksirikkoiset saivat erinomaista hoitoa. Aseman ainoa nainen, joka johti taloutta, hoivasi Fridaa paraimmalla tavalla, ja osastonpäällikkö luovutti oman sänkynsä Brattille. Pitkän, vahvistavan unen jälkeen ja levättyään päivän he olivat jälleen jalkeilla, ja tuntia myöhemmin kuului Blücherin höyrypillin ääni Green Harbourin hiilitunturien välistä. He istuivat aamiaispöydässä, kun telegrafisti tuli huoneeseen ilosta loistavana.
— Nyt tulee pitkämatkaisia vieraita, — sanoi hän. — Saksalainen torpeedonhävittäjä on ankkuroinut satamaan ja vene laskettu vesille. Se on jo sillan luona. Teidän isänne on tullut teitä noutamaan, — lisäsi hän saksaksi paroonittarelle.
Frida katseli häneen hämmentyneenä. Hän saattoi tuskin uskoa korviaan.
— Isä? —- kysyi hän. Telegrafisti nyökkäsi.
— Isä — ah, isä — rakas, kiltti, herttainen isäni, — huudahti Frida, kyynelten sumentaessa hänen silmiänsä. — Ah vihdoinkin, vihdoinkin… Missä hän on?
Ulkoa kuului raskaita askeleita, ja sisään astui sotilaspukuinen mies, jolla oli suuret viikset ja lempeät, surulliset silmät. Hän katseli maltitonna ympärilleen.
— Missä on tyttäreni? — kysyi hän telegrafistilta värisevällä äänellä.