Tullivirkamies meni noutamaan ainoan, mikä hänellä oli, ja katseli mielenkiinnolla, kuinka lentäjä kääri naisen huopaan ja alkoi vierittää hänen puoliksi jäykistynyttä ruumistaan edestakaisin lattialla.
— Konjakkia, huusi vieras.
Tullivirkamies nauroi hetken vakavuudesta huolimatta.
— Ei ole — virallisesti.
— No, antakaa sitten helvetissä minulle sitä yksityisesti.
Lain nuori vartija empi hiukan, mutta sitten meni hän lattiassa olevan luukun luo ja pisti päänsä tilapäiseen kellariin. Hetkisen kopeloituaan erilaisia pulloja, hän veti hiukan pölyisen pullon päivänvaloon.
— Bisquet Dubouche Imperial, kolme tähteä, luki hän ylpeästi.
Mies ei näyttänyt erikoisesti ihastuvan. Säälimättömästi löi hän pullolta kaulan poikki sekä kaatoi muutamia pisaroita naisen suuhun, jonka jälkeen hän hieroi hänen kasvojaan tuolla kallisarvoisella nesteellä. Sitten hän nousi tyytyväisesti hymyillen.
— Luulenpa hänen toipuvan, sanoi hän ja pudisti äkkiä hämilleen joutuneen tullivirkamiehen kättä.
Sen jälkeen hän etsi käsiinsä lasin, kaatoi sen täyteen konjakkia ja tyhjensi sen yhdellä ainoalla siemauksella.