— Niin, minkätähden?
— Sentähden että hän on rakastanut teitä.
Nuori nainen naurahti pilkallisesti.
— Hän saa tuntea rakkauteni, lausui hän miltei raa'asti… Minä menen tuohon kokoukseen, lisäsi hän. Meidän on hankittava itsellemme pääsy sinne keinolla millä hyvänsä.
— Se käy kyllä vaikeaksi. Luulenpa melkein, ettei siitä kokouksesta tule yhtään mitään. Ystäväni Ralph Burns pitää varmaankin siitä asiasta huolen.
Isabella laski kätensä hänen käsivarrellensa.
— Rakas tohtori Fjeld, lausui hän, olisin teille ijäti kiitollinen, jos olette poliisille puhumatta missä tuo kokous pidetään. Minä tunnen tuon n.s. nyrkkeilyklubin Hampsteadissa. Se on pieni sali, mutta voitte olla varma siitä, että siellä huomisiltana on koossa Europan pahin kuona. Spartakismin ja bolshevismin kaikkein vastenmielisin roskajoukko on näinä päivinä saapunut Lontooseen. Siinä on joukossa ihmisiä nimeltä Peters, Abram Kornitzky, Verloff ja Zimmerman. Oo — saada kaikki nämä miehet yhdellä kertaa käsiinsä — kootuiksi kuin yhdeksi ainoaksi niskaksi, jolle saa antaa telottajakirveen pudota!… Kuulkaahan, tohtori Fjeld, minulla on jo suunnitelma. Te ette saa minua estää… Ettekö käsitä, että kuollut isä-raukkani huutaa kostoa… Kostoa ja jälleen kostoa…
— Se voi maksaa teille itsellenne henkenne, väitteli Fjeld vastaan.
— Henkeni ei ole minulle minkään arvoinen, vastasi hän torjuvasti.
— Viimeisten 24 tunnin kuluessa olen oppinut tuntemaan teidät. Minusta olisi tuskallista kadottaa ystävyytenne.