— Lämmintä vettä, ähkyi tuo olento — nopeasti!
Ääni oli selvä. Sen olisi Burns eroittanut tuhansista. Hän veti pois kätensä revolveritaskusta.
— Oletko haavoittunut? kysyi hän.
— En, en minä, sanoi Fjeld torjuvasti. Se on kohdannut Isabella Duncania.
Burns loi nopean silmäyksen nuoreen naiseen jonka Fjeld mitä varovimmin laski eräälle sohvalle. Hän näki kauhuksensa leveäteräisen veitsen pistettynä toisen rintaan. Hänen silmänsä olivat kiinni, mutta huulensa olivat vetäytyneet rauhalliseen ja onnelliseen hymyyn.
Sitten riensi hän keittiöön, viritti kaasuliekin ja sai tulelle vesikattilan.
Kun hän jälleen palasi sisälle, oli Fjeld riisunut yltään rikki revityt vaatteensa ja seisoi nyt vyötäröitään myöten alastomana edessään sidelaukkunsa sisältö. Hän oli pessyt haavansa kylpyhuoneessa ja näytti nyt melko siistiltä. Mutta koko hänen komea yläruumiinsa paisuvine lihaksineen kantoi merkkejä mulatin jättiläisotteista.
— Keitä leikkausvälineet, sanoi hän, ja auta minua sitten eetterin käyttämisessä! Meidän on selviydyttävä niin hyvin kuin taidamme. Emme saa hukata minuttiakaan.
Ralph Burnsin kunniaksi on mainittava, ettei hän vitkastellut.
Tohtori Fjeld otti sakset ja leikkasi auki Isabellan vaatteet. Tiedottomuustilassakin näytti siltä, että hänen neitsellisyytensä vaistomaisesti koetti vastustaa kaikkea riisumista.