Hän säpähti hämmästyksestä ja tyytymättömyyden ryppy näkyi hänen puhtaalla, valkoisella otsallaan.
Hän kääriytyi väljään viittaan, napitti sen huolellisesti ja meni ovelle. Hän näytti silmänräpäyksen epäröivän, mutta sitten hän nopeasti päätti avata oven.
— Kuka siellä on? kysyi hän.
— Brookton, vastasi ääni pimeästä käytävästä. Suo anteeksi, että häiritsen sinua, mutta kysymyksessä on asia, josta minun täytyy puhua kanssasi.
— Hyvä on, toveri, vastasi tyttö tyynesti. Astu sisään!
Brookton sulki huolellisesti oven jälkeensä.
— Ei kukaan ole nähnyt minua, kuiskasi hän ja piti kättään silmiensä edessä voimakkaan valon takia. Mutta tilanne on sellainen, että minun täytyy puhua kanssasi tänä iltana. Viisi parasta miestämme on kuollut. Joku ahdistaa meitä aseilla joita emme tunne.
Isabella istuutui rauhallisesti ja pyysi myöhäistä vierastaankin painamaan puuta.
— Meidän kaikkien on kerran kuoltava, sanoi hän välinpitämättömästi
Brookton katsoi häneen hämmästyneenä.