— Ensi kerran elämässäni, sanoi hän pahoilla mielin, olen tavannut jutun, joka koskee pahantekijöitä vastaan tehtyä rikosta. Minusta on viime aikoina alettu käydä aivan liikaa kieriksi. Ja kenellä voi olla hyötyä siitä, että hän näyttelee yhteiskunnan osaa niitä arvon herroja vastaan, jotka ovat lain ulkopuolella?
Fjeld katsoi melkein hämmästyneenä ystäväänsä ja halveksivan hymyn häivä lehahti hänen voimakkaille ja älykkäille kasvoilleen.
— Kun "Jack Halkaisija" aikoinaan hosui täällä Lontoossa yleisten naisten joukossa, sanoi hän kotvan äänettömyyden jälkeen, niin läksi poliisi, mikä saattaa olla vallan oikein, siitä olettamuksesta, että rikokset oli tehnyt joku murhatautinen — puolihullu, sukupuolielämältään sairaaloinen henkilö. Etsittiin erästä miestä, joka näköjään terveenä oli poistettu erään mielisairaalan kirjoista, mutta yksi tekijä unohdettiin.
— Mikä sitten?
— Kosto, helpoimmin selitettävissä oleva ja vähimmin epäluonnollinen kaikista inhimillisistä vieteistä. "Jack Halkaisija" ei ollut ainoastaan himomurhaaja, vaan myöskin kostomurhaaja. Ainoastaan se on tässä asiassa selvää, että olemme tekemisissä henkilön kanssa, jolla on verinen vääryys kostettavanaan. Ja tuo henkilö voi asian luonteeseen katsoen vallan hyvin oleskella syndikalististen murhaajien parissa ja nauttia heidän keskuudessaan jonkinlaista luottamusta, Sehän vain rajoittaa tutkimustemme aluetta. En oikeastaan luule käyvän kovinkaan vaikeaksi löytää salaperäinen murhaaja, mutta vaikeudet alkavat vasta sitten, kun meidän on otettava selville se tapa, jolla nuo miehet on murhattu. Nyt on kysymys: Onko liitossa tällä haavaa miestä, jolla syntyperän, kehityksen ja aikaisemman elämän perusteella on jotakin kostettavaa bolshevismin kuona-aineksille? Tunnethan sinä heidät, ajatteleppa!
Burns pudisti päätään.
Samassa silmänräpäyksessä avattiin katuovi ja nuori mies astui sisälle. Se oli Max. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle, vaan ainoastansa istuutui ensimäisen pöydän ääreen. Kaikki hienous oli hänestä ikäänkuin poispyyhkäisty, hänen vaatteensa olivat ryppyiset, hänen alusvaatteessa likaiset ja saappaansa herjaamattomat. Hän näytti täsmälleen mieheltä, joka on elostellut koko yön ja nyt jatkaa samaan tapaan seuraavana päivänä. Pieni herra pyysi kummallisella, käheällä äänellä cocktailin.
Burns oli puoliksi noussut tuoliltansa. Sitten kääntyi hän Fjeldiin päin.
— Tunnetko hänet? kysyi hän kuiskaten.
— Tunnen, vastasi Fjeld. Näin hänet Parisissa useampia kertoja meidän vanavedessämme. Hän "varjosi" meitä luullakseni.