On mahdollista, että Charles Brookton, tunnettu pahantekijä ja anarkisti, oli valinnut tämän talon asunnokseen sen vuoksi että se muistutti häntä kuolemasta, jonka kanssa hän niin usein oli leikitellyt. Tässä asumuksessa oli jotakin romanttisen kammottavaa, joka veti puoleensa kaikkien huomiota. Poliisikin oli pitänyt sitä silmäili, mutta vielä ei tuossa inhoittavassa "ruumisarkussa" ollut tapahtunut mitään, mihin Scotland Yardin herroilla olisi ollut syytä sekaantua.
Muuten asui talossa koko joukko epäilyttävää väkeä. Mutta Brookton oli aina osannut levittää valonarkojen asioittensa ylitse verhon, jonka läpi lain valvojat eivät vielä olleet kyenneet valoa levittämään. Pikku Maxkin oleskeli eräässä toisen kerroksen huoneessa, mutta vielä ei kukaan ollut saanut tilaisuutta katsahtaa tuon älykkään ja ovelan nuorukaisen akkunaverhojen taakse.
Katu oli autio kun Brookton palasi Kensingtoniin tekemältään epäonnistuneelta retkeltä. Hän oli hirveästi liikutettu. Etäältä oli hän nähnyt miestensä surkean tappion, ja älykkäänä ja varovaisena kenraalina oli hän peräytynyt poliisien marssiessa ohi tuolla pienellä kadulla. Hän ei ollut nähnyt Fjeldin asiaan puuttumista, mutta ymmärsi asian kehittymisestä, että Isabella taholta tahi toiselta oli saanut aavistamatonta apua.
Muutoin niin viisas ja harkitseva rikolliskenraali oli hirveästi kiihoittunut. Hän kiristeli hampaitaan pistäessään avainta salaperäisen talon portinlukkoon sekä juostessaan kehnosti valaistuja rappuja ylös. Ja jos joku olisi seisonut kuuntelemassa kunkin rappukäytävän pimeissä nurkkauksissa, niin olisi hän kuullut, kuinka kiroukset ja sadatukset virtasivat miehen suusta.
Charles Brookton oli toivonut paljon tästä sotaliikkeestä. Hänen rakkautensa Kensingtonissa asuvaan kauniiseen naistoveriin oli vähitellen vienyt voiton viisaudesta, ja pikku Maxin niljakkaat sanat olivat jättäneet hänen mieleensä heikon epäluulon, josta hän nyt rohkealla otteella tahtoi saada selvyyden.
Hän avasi nopeasti erään yläkerroksen huoneen ja sytytti sähkövalon. Huone oli ilmeisesti kuntoonpantu juhlallista vastaanottoa varten. Se oli hienosti sisustettu monilla pehmeillä pieluksilla ja houkuttelevilla nurkkauksilla sekä muistutti lähinnä naisen vastaanottohuonetta. Ilma oli täynnä vastapoltetun suitsutuksen tuoksua, toisellapuolen oli pieni, ruokahalua kiihottavasti katettu illallispöytä ja samppanjapullojen kaulat pistivät esiin jäähdyttimestä.
Brookton jäi pariksi minuutiksi seisomaan kynnykselle, ikäänkuin luodakseen yleissilmäyksen noihin kauniisiin asetelmiin. Hänen silmänsä kävivät syviksi ja synkiksi, samalla kun kumea voihkaisu tunkeutui esiin hänen kurkustaan. Hän ei kuulunut senlaatuisiin miehiin, jotka masentuvat vastoinkäymisestä. Koko hänen elämässä oli ollut taistelua vaaroja vastaan, mutta tämän yksinäisen ja voimakkaan miehen sielussa oli yksi haavoitettava paikka, ja siinä värisi nuoli, joka pani hänet lyyhistymään kokoon tuskasta. Hän oli pettynyt rakkaudessaan ja nyt alkoi vihan ja koston myrkky virrata hänen suonissaan. Äkillisessä raivonpuuskassa hän sieppasi samppanjapullon ja paiskasi sen lattiaan, missä se särkyi vaahdon sihisten purkautuessa sirpaleiden lomitse.
Näytti kuin olisi tämä hillitön purkaus hieman rauhoittanut häntä. Hän heittäytyi tuolille ja tuijotti synkästi eteensä. Silloin sai hän äkisti ajatuksen, hänen silmiinsä tuli vaarallinen väijyvä katse.
Hän nousi nopeasti, astui ulos huoneesta ja hamuili eteenpäin pimeää käytävää pitkin. Koko talo oli ikäänkuin asukkaista autioksi jäänyt. Ei kuulunut ääntäkään tuosta kapeasta käytävästä, missä kaksi ihmistä tuskin saattoi kulkea rinnatusten.
Brookton pysähtyi matalan oven eteen ja kolkutti sille varovasti. Hän odotti muutamia minuutteja, mutta kun ei kukaan sisäpuolelta vastannut, kolkutti hän uudelleen ja tällä kertaa paljon kovemmin.