XIX.
VAARALLINEN NAINEN.
— Vai niin, te olette tohtori Jonas Fjeld, sanoi Isabella Duncan mietteissään. Olen kuullut paljon puhuttavan teistä ja minulla on usein ollut aavistus, joka on sanonut minulle, että te osuisitte tielleni — joko ystävänä tai vihollisena.
Hän oli noussut, ja Fjeld katseli ihaillen tuota ylvästä, puhdasviivaista vartaloa. Hänen hiuksensa olivat hieman epäjärjestyksessä kadulla sattuneen mellakan jälkeen ja hänen toinen hihansa oli ratkennut auki ja paljasti pyöreän, voimakkaan käsivarren. Hän oli nainen, jolta puuttuivat kiemailu ja naisellinen turhamaisuus, mutta hänen silmiensä katseesta saattoi Fjeld arvata osan hänen sielussaan liekehtivästä tulesta. Ja hän ymmärsi, että tämä ihmeellinen, kalpea Diana neitseellisine piirteineen ja silmiinpistävästi miehekkäine olemuksineen varmaankin omisti jonkin suuren salaisuuden. Tavallisuudesta poikkeavat ympäristöt myös vahvistivat hänen olettamustaan. Nyt, kun sähkövalo oli sytytetty, ei huone ollenkaan muistuttanut valokuvaamoa. Siellä ei ollut mitään rihkamakorua, ei tekokukkia, ei pieluksilla peitettyä sohvaa. Kaikki oli yksinkertaista, kaunista ja aistikasta. Seiniä koristavat harvalukuiset taulut oli huolellisesti valikoitu — erityisesti silmällä pitäen voimakkaita ja omituisia valovaikutuksia. Madame Curien mustasta marmorista veistetty rintakuva näkyi eräässä nurkkauksessa.
— Te koetatte muodostaa itsellenne käsityksen minun maustani ja harrastuksistani, sanoi Isabella vaisusti hymyillen. Mihin tulokseen pääsette?
Fjeld nyökkäsi vakavasti.
— En välitä Sherlock Holmesin tapaisesta analyysistä. Sir Conan Doyle voisi varmaan kirjoittaa useita mielenkiintoisia sivuja tästä huoneesta. Täällä piilee salaisuuksia joka nurkassa. Tiedän vain yhden asian: te olette omituinen nainen, yksinäinen ja voimakas nainen — kentiesi hyvä, ehkä paha. Teissä on jotakin sfinksimäistä, mutta tuskinpa tahdon muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen ryhtyä tulkitsemaan sielunne arvoituksia.
— Miksi luulette, että minussa piilee jokin salaisuus?
— Tiedän sen, sanoi Fjeld ja kumartui hiukan eteenpäin, olen aavistanut sen siitä silmänräpäyksestä saakka, jolloin löysin kuvanne kuolleen Greyburnin taskusta. En ole päässyt siitä selville minkään loogillisen johtopäätöksen kautta, mutta vaistoni on vuosien varrella niin harjaantunut, että harvoin erehdyn. Ja nyt sanovat itse asianhaarat, että olen oikeassa. Henkilöt, jotka hetkinen sitten hyökkäsivät kimppuunne, eivät tehneet sitä aikomuksessa rosvota tai varastaa teiltä. He tahtoivat kokonaan toisista syistä saada teidät valtaansa. Ja kun minä sattumalta tiedän, kuka oli koko jutun takana, niin näytän saavan teoriani vahvistettua oikeiksi.
— Entä kuka oli päällekarkauksen takana? kysyi nuori nainen hieman jännittynein äänin.