Taas näkyi voimakkaan irlantilaisen silmissä epäluuloinen katse, mutta hän tuli pian siihen tulokseen, ettei ollut muuta neuvoa kuin totella. Hän läksi ja Fjeld sulki oven hänen jälkeensä.
Hän odotti pari minuuttia, kunnes konstaapelin askeleet olivat lakanneet kuulumasta rappukäytävässä, sammutti sitten sähkövalon ja katseli mitä suurimmalla mielenkiinnolla kuolleesta säteilevää ihmeellistä fosforiloistetta. Se ei ollut puhdasta vihreää fosforiväriä — pikemmin opaalinkaltaista, jossa oli pieniä pirskeitä sinipunervasta.
Ihmeellisintä kaikesta oli, että nämä säteet loistivat yhtä kirkkaasti vaatteiden kuin ihonkin läpi. Ainoastaan muutamat harvat tummat paikat osoittivat kuolleen mukana olevia metalliesineitä: kravattineula, taskukello, kultainen lyijykynä ja muutamat pikkurahat näkyivät pienten reikien tapaisina tuossa kaameassa värisoinnussa. Sillä oli kuin olisivat nämä säteet olleet eläviä. Ne läpättivät kuin kielekkeet, ne sädehtivät kuin revontulet tummalla yötaivaalla, ne leikkivät tuhansien pienten soihtujen kaltaisina lukemattomin vaihtelevin värivivahduksin.
Fjeld jäi seisomaan syviin ajatuksiin vaipuneena. Tässä seisoi hän siis vastatusten uuden ilmiön kanssa — uuden kohdan kanssa valoilmiöitten maailmasta. Olihan olemassa omavaloisia eläimiä, mutta koskaan ei hän vielä ollut havainnut kuolleen ihmisen voivan valaista.
Sitten sytytti hän valon ja katseli ympärilleen. Huone oli perin yksinkertaisesti mutta aistikkaasti kalustettu. Kuollut oli ilmeisesti ollut järjestystä rakastava ihminen, jolla oli varma maku. Tuossa pienessä huoneessa ei ollut mitään silmiä loukkaavaa, jokainen esine oli paikoillaan.
Fjeld astui kirjoituspöydän luo. Kirjesäiliö oli avoinna ja siinä oli alotettu kirje. Kuollut ei nähtävästi ollut ennättänyt lopettaa sitä. Kynänvarsi oli lattialla ja ilmeisesti pudonnut hänen kädestään. Sitten oli hän hoiperrellut sille tuolille, missä kuolema oli hänet tavannut.
Silmäys kesken jääneeseen kirjeeseen sai Fjeldin avaamaan silmänsä selki selälleen. Hän luki sen tarkasti läpi kasvavin mielenkiinnoin, sitten käänsi hän sen huolellisesti kokoon ja pisti lompakkoonsa.
Sen jälkeen jatkoi hän kotietsintäänsä. Kirjoituspöydän laatikot olivat lukossa, mutta Fjeldille oli helppo asia tiirikoida ne auki. Siellä oli ainoastaan joukko merkityksettömiä papereita ja kirjeitä, useita maksettuja hotellilaskuja sekä muutamia paketteja hienoja turkkilaisia savukkeita. Pikku Max oli nähtävästi varovainen mies, joka oli aina ollut valmistautunut kotitarkastukseen.
Lähinnä alimmasta laatikosta Fjeld löysi pienen apteekin. Siinä oli opiumia, hiilihappoista natronia ja aspirinia, mutta ei mitään vaarallisempaa myrkkyä. Lisäksi revolveri ja pieni valokuvauskone. Se oli Kodak. Sen takapuolella oleva numero osoitti, että neljä valokuvaa oli otettu. Empimättä käänsi Fjeld koko filmirullan kokoon, otti sen pois kamerasta ja pisti taskuunsa.
Sitten avasi hän alimman laatikon.