— Täällä ei ole mitään tehtävissä, sanoi hän, tämä mies on ollut kuolleena pari tuntia.
Portinvartija, joka kalpeana ja vapisevana oli näyttänyt heille tietä, astui Fjeldin luo.
— Onko se — murha? kysyi hän.
Fjeld kohautti olkapäitään.
— Sitä en tiedä, sanoi hän. Mahdollisesti on hän saanut myrkkyä. Mutta merkit ovat samat kuin tavallisessa sydänhalvauksessa. Teidän täytyy lähettää noutamaan ruumiintarkastusmiehiä, ruumis on leikattava.
Portinvartija kääntyi mennäksensä.
— Toivoisinpa Brooktonin olevan huoneessaan, sanoi hän, sillä hänellä on puhelin. Mutta hän lähti tunti takaperin ulos. Hän oli myös pikku Maxin paras ystävä… Kuljin sattumalta tästä ohitse, lisäsi hän, ovi oli puoliavoinna, ja kun täältä näkyi kummallinen loiste, pilkistin sisään.
Vanha ovenavaaja ei kyennyt jatkamaan. Näky oli ilmeisesti tehnyt häneen varsin kamalan vaikutuksen, sillä hän saattoi tuskin retostautua ovesta ulos.
Konstaapeli ja Fjeld jäivät kahden. Ensinmainittu näytti hyvin neuvottomalta.
— Teidän täytyy heti paikalla lähettää sana Scotland Yardiin, sanoi Fjeld. Tässä on otaksuttavasti tapahtunut rikos. Teidän täytyy kiiruhtaa. Minä vartioin täällä niin kauan.