Laitani on jollakin tapaa hullusti. En ole sairas, mutta pääni on pyörällä. Veressäni kuohuu jotakin, ja äkisti olen saanut päähäni, että pikku Isabellan sormi on mukana kaikessa siinä sairaudessa ja kuolemassa, joka meitä kaikkia uhkaa. Millä tavalla sitä en tiedä. Mutta sanotaan, että Isaac kidutti hänen isänsä puolikuoliaaksi ja yritti raiskata hänen sisarensa. Onhan siinä hiukan kostamista, joten asia nyt voisi olla kuitattu. Varo häntä, Charles, jonakin kauniina päivänä hän tekee lopun meistä kaikista. Jos minulla olisi voimia toivoakseni jotakin, niin toivoisin, että sinä häpäisisit hänet ja sitten työntäisit pois. Ja jos minulle jotakin tapahtuu, niin lähetä vuoteeni alla oleva pieni matka-arkku Adèle-sisarelleni New-Yorkiin. Tuo pieni prinssessa on naimisissa hissinkuljettajan kanssa. Mies taas oli aikoinaan kenraali. Osoitteen löydät…
Tässä loppui kirje mustetahraan. Kynä oli ilmeisesti pudonnut kirjoittajan kädestä.
Burns katsoi ihmeissään ylös tuosta omituisesta asiakirjasta.
— Isabella Duncan, mutisi hän… Mitä arvelet tästä?
— Alan saada pienen aavistuksen yhdestä ja toisesta seikasta, sanoi Fjeld jonkun verran torjuvasti. Hän on varsin merkillinen nainen, usko pois. Kylmä, älykäs ja puhdas ja ihmeen kaunis. Brookton on mielettömästi rakastunut häneen. Mutta viimeisten kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa hänen silmänsä ovat avautuneet, ja nyt en tahtoisi maksaa paljoakaan Isabella Duncanin hengestä.
Hän nousi nopeasti.
— Se olisi muuten suuri vahinko, mutisi hän. Tahdotko koettaa telefonoida hänelle? Tapaat hänen nimensä Kensingtonin valokuvaajien joukosta. Jos hän on valveilla tahdon kernaasti puhutella häntä.
Burns meni puhelimen luo ja kohta sen jälkeen oli Fjeld keskustelussa kauniin valokuvaajattaren kanssa.
— Te olette siis vielä elossa, sanoi hän. Pelkäsin Brooktonin tänä yönä käyvän luonanne.
— Niin hän kävikin, vastasi Isabella, ja Fjeld luuli kuulevansa hänen äänestään, kuinka väsynyt ja ränstynyt hän oli… Mutta minun onnistui pelastua hänen kynsistään. Hän ei enään tule takaisin.