LENTO POHJANMEREN YLI.
Vähän yli 1000 metrin korkeudessa tapahtui merkillinen kilpalento irtipäästetyn tähystyspallon ja lentokoneen välillä. Tähän korkeuteen päästyä kohtasi onnellista ilmapalloa, jota nyt ei teräsköysi pidättänyt, raikas tuulahdus, joka kantoi sen sylissään korkealla yli Pohjanmeren lakkapäisten laineiden.
Se ei ollut mikään tavallinen, tavallisella yksinkertaisella hiilikaasulla täytetty pallo Edinburghista. Se juokseva aine, mikä pullisti palloa, oli uusi keksintö ilmateknillisellä alalla ja antoi pallolle uskomattoman kestävyyden.
Aurinko paistoi sen keltaisiin kylkiin, ja kun Fjeld vähitellen lähestyi pakolaista, näytti tämä itsekin pieneltä auringolta, joka oli täynnä elinvoimaa ja kaikki lihakset jännittyneinä. Kuin elävä olento oli se — titaani, joka on matkalla ikuista valoa kohden — niin, taivaan valloittaja liitossa kaikkien kapinallisten valtojen kanssa: pois Skotlannista, pois teräskahleista, pois kaikkien noiden loistavien herrojen luota, joilla on kartat ja kiikarit. Nyt se kulki omia teitään, hei, kuinka se lensikään!
Kului toista tuntia, ennenkuin Fjeld saavutti karkulaisen. Hän näki ilokseen, että ilmapallo edelleen oli erinomaisen liikuntakykyinen. Siinä ei vielä näkynyt mitään kokoonkutistumisen merkkiä. Toiveet Norjan rannikolle pääsemisestä olivat vielä hyvät.
Mutta oliko Isabella Duncan siihen aikaan elossa, oli toinen kysymys. Näytti siltä, että roistot olivat sitoneet hänet kiinni hyvin huolellisesti. Ja säkin asennosta päättäen oli hänen päänsä ylöspäin.
Fjeld ei uskaltanut lähestyä pitkää teräsköyttä, joka kamalasti heilui edestakaisin. Hän ajatteli kauhulla sitä silmänräpäystä, jolloin ilmapallo kulkisi yli Norjan tunturien ja ihmisankkuri paiskautuisi jotakin kallionkylkeä vastaan.
Hänen ei koskaan tarvitsisi käyttää kylmäverisyyttään niinkuin nyt.
Tuuli pysyi voimassaan ja kompassi osoitti suoraan itään. Ilma oli kirkas ja tähystys hyvä. Syvällä allansa hän näki pienen lastun laineilla — se oli suuri Amerikan-laiva, ja kohta sen takana hän näki prikin, joka näytti valkoiselta pilkulta tummansinistä merta vastaan katsottuna.
Ja kas, noin kahden tunnin kuluttua lähdöstä nousi Norjan rannikko näkyviin taivaanrannalla. Siellä olivat Ryfylken korkeat tunturit valkoisine lumireunuksineen. Siellä oli Utsire, joka seisoi kuin kiinnipuristettu nyrkki aaltovaahdon keskellä, ja siellä näkyi Hvidingsön majakka ohuena valkoisena viiruna.