Kauempana näkyivät Jäderenin kedot suurena keltaisen ja viheriäisen värisenä peitteenä. Hänellä oli onni matkassaan, he kulkivat suoraan Jädereniä kohden. Monta vuotta takaperin oli Trygve Gran ensimäisenä Pohjanmeren-lentäjänä laskenut maihin juuri tällä hiekkarannalla.
Nyt oli toimittava.
Tähystyspallo ei osoittanut ollenkaan halua lähestyä maata. Se näytti päinvastoin tahtovan leijailla yli sekä Norjan että Ruotsin, sillä nyt oli se vapaa ja juuri nyt oli leikki alkanut!…
Fjeld, joka oli vähentänyt koneensa vauhtia, jotta ei joutuisi liian kauvas ilmapallosta, nousi noin 50 metriä seuralaisensa yläpuolelle, veti esiin revolverinsa ja lähetti koko luotivaraston ilmapallon läpi.
Mutta oli kuin olisi tähystyspallo karistanut luodit pois. Se vaipui vähän, mutta ei niin paljoa, että sen olisi huomannut. Maa lähestyi lähestymistään, Fjeldin pommittaessa härkäpäistä ilmapalloa revolverillaan. Mutta sitten hän epätoivokseen näki, ettei hän tällä tavoin saisi palloa laskeutumaan Jäderenin pehmeälle hiekalle.
Silloin sattui hänen katseensa terästankoon, joka nähtävästi kuului koneistoon, ja joka oli unohtunut lentokoneen pohjalle. Hän tarttui siihen, sovitti sen revolverin suuhun ja ohjasi lentokoneensa rohkealla liikkeellä suoraan kohti kovasti kallellaan olevan ilmapallon yläosaa. Noin kymmenen metrin päästä hän revolverillaan ampui uuden ammuksensa suoraan tuohon keltaiseen päällykseen. Hän näki suuren repeymän silmäräpäyksessä avautuvan, jonka jälkeen hän ohjasi poispäin tuon haavoittuneen hirviön luota.
Ilmapallo näytti äkkiä niin raskaalta ja kömpelöltä. Sen kyljet kävivät rempalleen, eikä niillä ollut samaa kauniisti paisuvaa muotoa kuin ennen.
Oli kuin olisi se joutunut äkillisen väsymyksen valtaan. Se ei enään välittänyt kapinasta eikä vallankumouksesta. Nyt se äkisti kaipasi lepoa. Se hengästyi ja kapusi maata kohden — ei nopeasti, vaan tasaisesti liukuvassa linjassa. Maa tuli yhä lähemmäksi… Fjeld saattoi jo erottaa hyrskyt. Hän oli saanut ilmapalloon eloa, mutta kunhan se nyt ei vain menisi maahan liian nopeasti!…
Säikähtäen hän näki, kuinka ilmapallon päällyksessä oleva repeymä kävi yhä suuremmaksi sen luikerrellessa kohden syvyyttä. Matkaa oli vielä jäljellä muutamia satoja metrejä, ja jos se laskeutuisi liian nopeasti, putoaisi se suoraapäätä hyrskyjen keskelle.
Mutta ilmapallo oli kokonaan luopunut taistelusta. Sillä ei enään ollut mitään sanomista. Se vaipui vaipumistaan ja samassa silmänräpäyksessä, kun Fjeld laski maihin hiekkarannalla, näki hän säkin koskettavan veteen yli 100 metrin päässä maasta ankarimpain hyrskyjen keskellä. Siis olivat kaikki hänen ponnistuksensa lopultakin turhat!