Omituinen pitkäveteinen ja valittava ääni kaikui hänen jäljissään.
Kun Musta Kotka oli kadonnut näkyvistä, astui salaperäinen olento Julman Korppikotkan luo, joka jo oli kuollut; ohimossa oli hänellä pieni haava, josta vuoti verta. Haamu mursi hänen aseensa rikki ja piirsi hänen rintaansa punaisen sydämen. Sitten läheni se valkoihoista miestä, joka tunnottomana makasi ruohokossa ja jonka kasvot olivat niin veren tahraamat, että oli mahdotonta eroittaa hänen kasvonpiirteensä. Nyt se jäi hetkiseksi seisomaan tietämättä mitä oikeastansa oli tehtävä.
Äkkiä muuttui se puolta pienemmäksi, nosti tajuttoman valkoihoisen miehen hartioilleen ja pääsi nojaten lyhyeen pyssyynsä vaivaloisesti kalliolle, jonka jälkeen se katosi mustaan aukkoon.
Kun se taas tuli näkyviin oli se yksin; palasi vielä kerran aukeamalle ja laahasi päällikön kuolleen pojan samalle paikalle, jossa Haukka muutama päivä sitten oli maannut, järjesti rikki murretut aseet hänen viereensä ja tuli takaisin valkealle kalliolle. Huomatessaan valkoihoisen pyssyn, tarttui se siihen ja kumartui myöskin ottamaan tämän hatun, jota tuuli pyöritteli ruohokossa ja katosi piakkoin kallionaukkoon.
Veljekset.
Eräällä Kansasin farm'illa[farm = englantilainen nimitys ameriikkalaiselle maakartanolle] oli monta vuotta sitten Wigth niminen englantilainen siirtolainen vaimoineen ja kaksine poikineen, nimeltä Edmund ja Rudolf. Molemmat nuorukaiset auttoivat vanhempiansa maanviljelemisessä ja muissa askareissa, mutta seurasivat kaikista mieluimmin isäänsä hänen metsästysretkillään, joten heistä kohta tuli erinomaiset tarkka-ampujat.
Edmund, veljeksistä vanhin, oli luonteeltaan levoton ja hänen mielensä paloi päästä seikkailuihin osalliseksi. Nuorempi veli, Rudolf, oli vakavampi ja rakasti enemmän rauhallista ja tyyntä elämää.
Tuo englantilainen perhe, joka jo kauvan aikaa oli asunut eräässä Kansasin autioimmista seuduista, ei tähän saakka ollut nähnyt ainoatakaan punaihoista ja niin vanha Wigth pariskunta kuin myös Rudolf olivat siitä hyvillään, koskapa heidän ei ollenkaan tehnyt mieli tehdä sellaisia tuttavuuksia, joista harvoin on onnellisia seurauksia.
Toinen oli taas Edmundin laita. Hänen ainoa toivomuksensa oli tavata joku punaihoinen, jonka kanssa hän pääsisi taisteluun ja jonka hän siinä voittaisi; tämä hänen toivomuksensa vihdoin toteutuikin, mutta sillä oli hyvin surulliset seuraukset.
Kuu farmin kaikki asukkaat eräänä yönä nukkuivat sikeintä untaan, kuului kauheata melua läheisyydestä. Uudisasukkaat heräsivät, mutta ennenkun miehet ehtivät tarttua aseisiinsa, hyökkäsi taloon joukko intiaaneja, joista muutamilla oli tulisoihdut mukanaan, eikä kestänyt kauvan ennenkun vanha Wigth ja hänen vaimonsa lävistetyin rinnoin vaipuivat permannolle ja heidän päänahkansa olivat verenhimoisten punaihoisten nylkemät. Edmund jätettiin henkiin, mutta huolimatta hänen hurjasta vastarinnastaan sidottiin hänet käsistä ja jaloista.