Muutamat kirkkaat auringonsäteet valaisivat samassa Rudolfin kasvot.
Tuntematon peräytyi äkisti ja pudotti vesiastian ja huudahti: "Taivas, onko se harhakuvitusta? Sehän on Rudolf!"
"Niin, nimeni on Rudolf", vastasi nuori metsästäjä hämmästyneenä. "Miten voitte Te tuntea ristimänimeni, ja kuka Te olette?"
"Sanokaa, olkaa hyvä, vanhempienne nimi?" sanoi kiihkeästi tuntematon mies vastaamatta toisen kysymykseen.
"Isäni nimi oli Wigth. Mies parka menetti äitini kanssa henkensä intiaanien toimeenpanemassa hyökkäyksessä; nuot pedot laahasivat samassa tilaisuudessa veljeni Edmundinkin mukaansa eikä hän todennäköisesti enää ole hengissä".
"Oi ei, Edmund Wigth elää!" huudahti muukalainen. "Etkö sinä enää tunne minua, veli Rudolf?"
Hän asettui niin, että auringon valo täydelleen valaisi hänen kasvonsa piirteet.
Rudolf katsoi häneen tarkasti ja vaikka hänen kasvonsa olivat tuuhean parran peittämät, tunsi hän kumminkin nuot rakkaat kasvot. Niin, se oli todellakin hänen kaivattu veljensä!
Avosylin ja syvästi liikutettuna huudahti hän: "Edmundini, niin olemmepa vihdoin löytäneet toisemme!"
Ja molemmat veljekset, jotka niin pitkään aikaan eivät olleet nähneet toisiansa ja surreet toisensa kuolemaa, syleilivät nyt ja suutelivat toisiaan.