Samana päivänä, jolloin Haukan ruumis tuotiin intiaanien kylään, menetti vielä toinenkin intiaani henkensä salaperäisen olennon käden kautta. Seuraavanakin päivänä löydettiin eri paikoista kylän läheisyydestä kaksi ruumista, joilla oli tuo maalattu punainen sydän.
Kauhea kostaja raivosi kuulumattomalla tavalla punaihoisten keskuudessa.
Kun nuo kaksi ruumista oli löydetty kutsuttiin neuvoskunta uudelleen kokoon ja nuotion ääressä päätettiin, ettei intiaanien tullut yksin lähteä leiristä, päätös, jota tervehdittiin yleisellä mielihyvällä.
Intiaanien päällikkö, Musta Kotka, yritti nytkin saada heimon vanhimmat taivutetuiksi siihen, että sotilaat tekisivät päättäväisen ja yleisen hyökkäyksen tuhotakseen metsien kummituksen, mutta tälläkin kertaa turhaan. Alipäälliköt koettivat todistaa, että heidän olisi mahdotonta saada Punasydän kiinni sekä että punaihoisia olisi kova kosto kohtaava semmoisesta uskaliaasta yrityksestä. Jos joku tahtoisi hakea Punasydäntä, niin he eivät tosin tahtoneet estää häntä siitä, mutta intiaanien neuvoskunta ei koskaan tulisi antamaan käskyä tuon salaperäisen olennon vainoomisesta.
Musta Kotka pui nyrkkiä, mutta hillitsi kumminkin vihansa. Hän oli hyvin suuruksissaan, että hänen päällikön itsensä täytyi mukautua alipäälliköiden tahtoa noudattamaan. Vaikka hän luuli, että Punasydän oli kauhistuttava olento, niin luuli hän kumminkin, että se yhdistetyin voimin voitaisiin masentaa.
Ja minkä maineen hän ei olisi saavuttavakaan, jos kaikissa valtioissa tulisi tunnetuksi, että Dakota-intiaanien päällikkö oli kukistanut punaihoisten vaarallisimman vihollisen! Mustan Kotkan poika himoitsi myös saada kostaa metsien kummitukselle ja sentähden oli hän vihoissaan neuvostolle ja herjasi urhoollisia päälliköitä kutsuen heitä jäniskoiviksi ja vanhoiksi akoiksi.
Seuraavana päivänä löydettiin eräs intiaani hengetönnä omassa wigwam'issaan ja punainen sydän hänen rinnassaan. Julma Korppikotka päätti nyt sentähden itse ruveta ajamaan Punasydäntä takaa. Päätöksensä ilmoitti hän isälleen ja lupasi heti lähteä valkoiselle kalliolle, jolla tuolla salaperäisellä olennolla varmaankin oli piilopaikkansa.
"Julma Korppikotka on urhoollinen nuorukainen, ja Musta Kotka on ylpeä siitä", sanoi isä poikaansa kiittäen. "Päällikkö ja hänen poikansa uskaltavat yksin lähteä kummitusta vastaan ja he tulevat osoittamaan sotilaille, että heillä kummallakin on enemmän uskallusta kuin kaikilla heillä yhteensä".
Varustettuaan itsensä aseilla ja ampumavaroilla läksivät he wigwam'istaan ilmoittamatta kellekään mitä he aikoivat tehdä ja menivät metsään. Varovaisesti kulkivat he eteenpäin, kuulostaen jokaista ääntä ja aina valmiina hyökkäykseen. Julmalla Korppikotkalla oli pyssy kädessään ja Musta Kotka heilutti tomahawkiaan, joka oli hänen lempiaseensa.
Vihdoin tulivat he metsänaukeamalle valkoisen kallion luona ja Julma Korppikotka näytti isälleen paikan, jossa he olivat löytäneet hengettömän Maukan.