EI RAHALLAKAAN
Kirj.
P. N. Polevoi
Suom.
Emil Mannstén
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1902.
I.
Erään Moskova-joelle antavan umpikadun varrella, lähellä vanhanaikuista kirkkoa heleän-vihreine kupoolineen ja avoimine, valkoisine kivitapulineen, oli sijansa saanut uhkea, avara ja korealaitteinen kauppiaantalo. Ylhäältä alas asti öljyvärillä maalattuna tähtää se kokonaisine peiliruutuineen umpikadulle, tiheiden sireeni-, orjanruusu- ja kuusamapensasten takaa, ympäröitynä vahvalla harkkorautaisella ristikkoaidalla. Uusimman koulun nerokas arkkitehti, joka ei ollut kaihtanut keinoja taloa rakentaessaan, oli suunnitelmansa toimeenpanossa turvautunut jos jommoisiinkin mielijohteisiin: katon maalannut ruudukkaiseksi valkoisella ja punaisella värillä, ja kahteen kohti asettanut jonkinlaisia yliskamareita tahi vahtitornin tapaisia, joissa oli terävähuippuiset katot ja koristelippuja, ja talon ympäri kulkevan karniisin tehnyt silatuista kaakeleista, ja lakkakaton paraatiportaitten päällä taivuttanut tynnyrin kuosiin, ja ulkoparvekkeet kyhännyt vahtitornien rintakäytävien tapaan — sanalla sanoen, koettanut tarkasti noudattaa vallalla olevaa venäläistä rakennustapaa… Mutta sopii sanoa, että kaikki hänen puuhansa olivat melkein kuin hukkaan heitettyä työtä. Avara kaksikerroksinen talo häipyi kokonaan, hupeni aivan mitättömäksi ja huomaamattomaksi niitten äärettömien kolmikerroksisten aittojen ja varastohuoneiden, makasiinien ja kellariholvien rinnalla, jotka kolmittaisena kivivarustuksena ympäröivät sitä kolmelta taholta ja ikäänkuin painoivat sitä mahdottomalla suuruudellaan ja jykevällä rakenteellaan. Jo ensi silmäyksellä noihin korkeihin, jyrkästi viettäviin kattoihin, noihin tanakkoihin rautaoviin puudanpainavine lukkoineen, noihin paksuihin ikkunaristikkoihin, — jokainen heti saattoi kuvailla mielessään, että noissa varastohuoneissa oli useammankin miljoonan ruplan arvosta tavaroita kasattuna; ja sitä arvelua vahvisti täydellisesti ainainen liike, joka varhaisesta aamusta iltaan asti vallitsi varastohuoneiden lähettyvillä. Kymmenittäin kuorma-ajureita ajoi lakkaamatta solakadulta kujanpuoleisesta portista varastopihaan, milloin ottaen, milloin purkaen makasiinien edustalla tynnyreitä, mattoja, laatikkoja, säkkejä ja pakkoja, ja pitkin päivää jyristen raskailla pyörillä umpikadun kivitystä vasten. Satojen äänien sorina ei koko päivänä hetkeksikään tauvonnut varastohuoneitten välissä, ja tuon sorinan keskeltä erottautuivat muita selvemmin kauppapalvelijain äänet, jotka ehtimiseen kiitivät makasiineista konttoriin ja takasin, milloin avaimia, milloin kuormakirjoja, milloin itse isännän suullisia käskyjä lennättäen. Mainitsimme isännän. — Semjon Silytsh Gwozdilin oli kuuluisa moskovalainen kauppias ja arvoltaan kauppaneuvos.
Mutta huolimatta yhtämittaisesta tungoksesta, hyörinästä ja kiireestä, joka vallitsi makasiinien vaiheilla, huolimatta ainaisesta vilinästä, jossa kaiken kaltaiset ihmiset tungeksivat portailla Gwozdilinin konttorin ovella, missä puolen sataa kirjuria, konttoristia, palvelijaa, kassööriä ja kirjanpitäjää oli toimessa — koko tässä äärettömässä taloudessa ja suuremmoisessa liikkeessä oli nähtävänä ankara järjestys ja säännöllisyys, oli tunnettavana jonkun ainoa väkevä, johtava käsi, oli kuultavana jonkun ainoa painava sana, jota paitsi kukaan ei rohjennut askeltakaan tehdä, ei rohjennut avainta lukossa vääntää. "Semjon Silytsh käski", sanoo konttoristi — eikä kukaan uskaltanut vastustaa. "Semjon Silytsh ei suvainnut sen suhteen mitään käskeä" — ja kaikki kärsivällisesti odottivat korkeinta määräystä.
Ja tämä Semjon Silytsh ei ole mikään bulvaani, ei mikään nukki, jonka kanssa kaupanhoitajat ja konttoristit menettelevät mielensä mukaan, — Semjon Silytsh on elävä voima, jonka kanssa jokaisen on oltava tekemisissä. Hänen halunsa on ottaa selvä kaikesta, tarkastaa kaikkea, vakautua kaikesta omin silmin; ja kun "isännän" pitkä, ryhdikäs vartalo näyttäytyy konttorin portailla, lentävät yhtaikaa hatut kaikkien päästä, ja kaikille pihoille, aina uloimmille varastohuoneille saakka, leviää tuokiossa tieto siitä, että " hän itse " on tulossa ja että kaikkien on oltava varuillaan, sillä " hän itse " on kaikista asioista perillä, kaikki hän oivaltaa, ulottuupa hänen katseensa "väärältä syleltä maan sisäänkin". Semmoinen on hän itse!