Mutta nyt on jo viikon verran vierähtänyt, jona aikana hän itse ei ole kertaakaan näyttäytynyt konttorin portailla. Hoetaan hänen valmistavan talossaan juhlia; puolet Moskovaa kuuluu vieraiksi kutsuvan ja yhä puuhailee ja koristelee, uusii ja maaluuttaa. Saliin on nikkareita ja verhoilijoita haettanut; puistikkoon vieville portaille rakennuttaa laajaa kammaria, jotta olisi "välkkiämpi" tila karkeloida — ja kaikessa hän on itse ohjaajana, kaikessa itse valvojana… Ja niin on puuhissa kiinni, niin kiinni, ettei tänään, lauvantaipäivänä, jouda edes kerjäläistenkään luo mennä, jommoista poikkeusta ei kukaan muista tapahtuneen kahteenkymmeneen vuoteen.
Tuonne niitä on valkoiselle pihalle kokoontunut suunnaton joukko: koko pihan ovat anastaneet… Ja ketä kaikkia siinä onkaan tuossa kirjavassa pimeässä laumassa! Siinä vanha vakituinen kerjäläinen, joka kaiken ikänsä on mierolla kulkenut ja armopaloilla itsensä elättänyt; siinä satunnainen köyhä, joka kohtalon kovan iskun tähden on kerjäläiseksi joutunut; siinä juoppolalli, entinen mestari ja kelpo työmies, joka vähävähältä on mennyt alaspäin ja viimein yökodin vieraaksi päätynyt; siinä pääsemätön virkamiehen leski, joka on kuluttanut kaikkien virastojen ja kaikkien hyväntekeväisyystoimikuntien kynnyksiä, siksi että kohtalo on niin määrännyt, että hänen on tultava toimeen sillä kahden ruplan eläkkeellä, jonka hän kuukaudessa saa; siinä siivonnäköisiä, siististi puettuja eukkoja, mustat hilkut päässä, kantaen armottomia käsityölaukkuja, jotka kerjäämisellä ovat koonneet sievosia pääomia itselleen; siinä kalpeita, nääntyviä nuoria naisia, rintalapset käsivarsilla…
Ja kaikki seisovat ja odottavat, milloin Semjon Silytsh ilmestyy konttorin portaille, kahden kauppapalvelijan saattamana, ja alkaa säveän arvokkaasti jakelemaan almuja jokaiselle omasta kädestään, tarkasti silmäten eteentulevaa kerjäläisveljeä, ettei kenellekään vääryyttä tekisi tai jollekin toiselle kahdesti antaisi.
Häntä odottaessa kuuluu vilkasta, puoliääneen pidettyä puheen lopinaa hänestä kerjäläisten ja avunpyytäjäin joukosta.
— Isämme ja hyväntekijämme! huokaa muudan äijä, yllään liasta kiiltävä mekko. — Ken hyvänsä lauvantaisin tulee hänen pihaansa, niin palaa hän kylläisenä takasin… Omasta auliudestaan syöttää meitä!
— Syöttää! kyllä vaan! ärisee ukon vieressä jokin synkännäköinen retaleviitta, kenkärajat jalassa. — Työntää kasurikan leipää ja viiskopekkaisen käteesi — ja sillä hyvä… Ei siitä ole edes ryypyksikään panna!
— Oikein suvaitsette puhua, pistelee retaleviitan rinnalla huononlainen, keltainen, kuihtunut olio, silmät kauheasti pöhöttyneet: — parempi olisi, jos leipäkasurikan sijasta Semjon Silytsh toisi meille shkaalikan [shkaalik = 1/3 litraa (viinaa)] jokaiselle… Voipi sanoa, että silloin sitä kiitollisuudella ryypättäisiin heidän terveydekseen!
— Onpa se itse osannut ahmia… Miljoonia hyötynyt… Luulee jotakin olevansa, kun viisin kopekoin meikäläiselle lauvantaisin viskaa… taivaaseen meinaa hänkin pääsevänsä…
— Täällä on ihmisiä pettänyt, niin luulee yhtä helposti Jumalaltakin silmät sokaisevansa! lisää myrkyllisesti joku joukosta.
— Kyllä olette tekin! Kerjuulla kulette ja tuommoisia puheita laskette! tokaisee harmistuneena eron saanut puujalka-sotamies. Teidän pitäisi saada häneltä vielä enemmän kiskoa! Thyi!