— Siinäpä se! Ja vielä pyysit taloosi asumaan! Tiesinhän minä, ettei meistä ole saman katon alla olijoiksi… Hyvästi, ystäväiseni!
— Kuule, kuule! Mihin sinä aiot? hätämystyi Semjon Silytsh, huomattuaan liikoja puhuneensa. — Enhän minä ollenkaan sinua tarkoittanut… Jää tänne, veli!
— Ei, ystävä hyvä! Älä koeta pidättää, et minua hempeillä sanoilla voita semminkään! Kiitos kestiystävällisyydestä! Jo tästä nyt pitää kömpiä omaan nurkkaan… Siellä on minulla niin mukava! Pistäyhän katsomassa!
— Kuinka, etkö aio enää talossakaan käydä? Otat jäähyväiset…
— Kunpa tietäisi! Ehkä vielä tulen käymään! Minähän olen vapaa lintunen… Tuumailin vähän lähteä pyhiinvaellukselle Solowein luostariin… Mutta nyt tahtovat lähettää minua rahankeräykselle kirkkoa varten…
—- Kuinka? Ja sinä… sinä, rikas kauppias, maan-asujain, lähdet likaa sorkkimaan, kerjäämään kopekoita kirkkoa varten… Mitä ajattelet, Terjosha, oletko löyhkäpäiseksi tulemassa! Jää tänne! Minä maksan sinulle kerrassa koko keräyssumman, vuodeksi eteenpäin maksan!
— Älähän kiirehdi, miljoonamies! Älä tuppaa itseäsi minne ei kysytä… Lesken ropo on kalliimpi sinun ruplaasi Jumalan edessä! Ja keräystäni, ja tahtoani, et niitäkään, veli, rahalla osta.
Ja ääneti puristaen Gwozdilinin kättä lähti hän huoneesta.
Semjon Silytsh katsoi hänen jälkeensä ja lausui vihoissaan:
— Pyhimys! Ihan hiuskarvalleen sama kuin minun poika nappulani — Iwan Semjonowitsh! Sopisi sitoa samaan nuoraan, ja…