Ja paalit olivat todellakin "oikeata viisiä".
Troopillisilla kasveilla somistettujen ja sähkölampun kirkkaasti valaisemien marmooriportaitten yläpäässä seisoi isännän kaksi poikaa, Dmitri ja Mihail, pitkäkasvuisia, rotevia, pulskeita nuoriamiehiä, — ottaen vastaan vieraita. Kullekin naiselle annettiin kukkavihko, kullekin kavaljeerille kultainen jetooni. Salin ovella ottivat vieraita vastaan Gwozdilinin miniät, runsaasti koristettuina briljanteilla, ja Gwozdilin itse, frakkipuvussa ja valkoinen kravatti kaulassa, odotti vieraita keskellä avaraa salia, puristaen jokaisen kättä ja koettaen jokaiselle lausua jotakin miellyttävää…
Täsmälleen kello yksitoista päättyi vierasten tulo, samassa kaksi mainiota orkesteria kajahutti puistoon antautuvalta, kasvien peittämältä terassilta hurmaavia säveleitään, — ja tanssit alkoivat. Tanssivat parit kirmailivat ja kiehtoivat valssin pyörteessä, milloin olukset ja kultakaulukset välkkyen, milloin kalliit puvut heleine väreineen silmiä häikäisten, milloin kallisarvoiset kivet kaarenväristen kypenin kimmeltäen. Ne taas, jotka eivät tanssineet eivätkä pelanneet, jakautuivat ryhmiin, asettuen salin nurkkiin tai kasvien keskeen terassille, jonka vilpoisiin luoliin oli sovitettu komeita hedelmäpöytiä samppanjoineen, vilvotusjuomineen ja makeisineen.
— No, mon cher! lausui muudan arvokkaan näköinen virkamies, Annan tähti kaulassa, kääntyen huiman keikarin puoleen, joka oli puettu punaiseen hännystakkiin ja kullalla kirjaeltuun paitaan, silmälasi yhteenpuristetussa oikeassa silmässä: — en luullut, että tämä muistojuhla muodostuisi joksikin yleisvenäläiseksi juhlallisuudeksi! Ajatteles: kolme piispaa, ja muita pappeja epälukuinen joukko… Isä Porfyrius puhui mainiosti: vertasi Semjon Gwozdilinia laupeaaseen samarialaiseen! Excusez du peu! Entä sitten kun lähetystöjä alkoi saapua kaikkien laitosten ja hyväntekeväisyysseurojen nimessä, niin oikein pyrki naurattamaan… Eläinsuojelus-yhdistyksenkin puolesta! Pahus tietää niin mitä se oikein on!
— Niin, niin! Naura sinä vaan! Hän on kumminkin päässyt tarkoituksensa perille. — Korotettu todellisen valtioneuvoksen arvooni — se on nyt "hänen ylhäisyytensä".
— Malta, malta! Hänen kukkaronsa se on korotettu, vaan ei hän! Ollapa meilläkin semmoinen, niin me jo aikaa sitten…
Loitompana oli toinen, etupäässä kauppiaista kokoonpantu ryhmä, jossa keskustelunaine oli toista laatua.
— Tämä nykynen juhla, hyvät herrat, puhui paksu ja harmaahiuksinen kauppias, kaksi mitalia kaulassa: — on niin sanoakseni meidän yhteinen juhla… Sillä hallituksen aikomuksena on tiettävästi kehoittaa meitä Semjon Silytshin esimerkin kautta hyödylliseen toimintaan ei ainoastaan yleisvenäläisen kaupan, vaan yleisvenäläisen hyväntekeväisyydenkin hyväksi…
— Sen sinä nyt sanoa pölähytit jokseenkin hämärästi, Ilja Petrowitsh! keskeytti hänet naapuri, paksu partasuu äijä. — Semmoista äytäriä, kuin Semjon Silytsh on, ei missään syrjäytetä, minne hyvänsä hän kääntyykin!… Sillä järjen voima on hänellä tavaton… Siksi kannattaa meidän hänen terveydekseen hiukan samppanjeerata! Palvelija, tuo meille valvottavia!
— Se on nyt sillä tavalla, hyvät herrat, yhtyi kauppiasten keskusteluun pieni, kellertävä ukko, tummat silmälasit nenällä, kaulassa korkea kravatti lävistettynä hohtokivi-neulalla; — järjen voima on meidän Gwozdilinilla tavaton, ja tahto, voipi sanoa, on hänellä rautainen — mutta eipäs vaan saanut poikaansa pidetyksi aisoissa… se mitä tahtoo, sen tekee.