Hurmaava hurvio, miks itsees aina
Vain tuhlaat kauneudenlahjojas?
Ei luonnon anti omaas oo, vaan laina,
Jonk' antiaalle lainaa antias.
Miks, soma saitur', aarteitasi noita
Sa pidätät, jotk' annettaviks sait?
Varoistas, korkuri, et mitään voita,
Vaan elämän jäät hyvyyksiä pait.
Sa itses suhteen petät itseäsi,
Jos itses kanssa yksin kauppaa teet.
Kuink' aiot suoriuta tilissäsi,
Kun kerran jätät elon taipaleet?
Sulosi käyttämättä haudataan,
Joist' oisi käytettynä ilo maan.
V.
Ne hetket, jotka taidokkaasti loivat
Tuon kauneutes, jot' ihmein katsellaan,
Ne hirmuvaltiaiksi tulla voivat
Ja viehkeytesi viedä kokonaan.
Ei ajall' ole rauhaa: vaihtuu suvi
Viluiseen talveen, kaikki kylmää jää,
Mahala hyytyy, lehti surkastuvi,
Kaikk' alastont' on, lumen peittämää.
Jos suven nesteistä ei tilkkaa jäisi
Lasiseen kätkettynä vankilaan,
Kaikk' ihanuuden tuoksut häviäisi,
Ei siitä jäisi muiston hiukkaakaan.
Mut kukasta jos puserretaan väki,
Se elää vielä talven keskelläki.