Siis talven kolkon kouran älä suo
Kesästäs hävittää sen tuoksun hurmaa.
Mahalas maljaan vala, aartees tuo,
Ennenkuin itselles se tekee turmaa.
Ei ilkeää lie voittoa, jos sen
Teet onnekkaaks, mi kasvun iloll' antaa;
Tee kuva itsestäs, tee kymmenen,
Niin kymmenkertaisen saat koron kantaa.
Sa kymmenkerroin olet onnekas,
Jos itses monistelet kymmenkerroin;
Siis mitä merkitsee sun kuolemas,
Jos jälkeisissäs elät monin verroin?
En kuolon iestä sun kantaa sallis,
Matojen ruoaks olet liian kallis.
VII.
Kas, Päivötär kun leimuavan päänsä
Idässä nostaa, maassa katsojat
Kumartain niinkuin valtakäskijäänsä
Sen pyhää korkeutta palvovat.
Ja kun se nousee taivaan jyrkkää vuorta
Kuin nuorukainen parhaass' ijässään,
Niin yhä hänen kulkuansa nuorta
Kaikk' kuolevaiset katsoo ihmeissään.
Mut kun se korkeudestaan hoiperoiden
Kuin heikko vanhus ohjaa vaunujaan,
Niin silmät äskeisien ihaajoiden
Pois kääntyy toisianne katsomaan.
Niin sinäkin, kun päiväs alenee,
Heitteenä kuolet, jos et poikaa tee.