Miks, itse soitto, soittoon kyllästyt?
Iloko ilon, kaunis kauniin surmaa?
Miks siihen, mik' on synkkää, mielistyt,
Ja siihen suutut, mikä mieltä hurmaa?
Jos korvaas loukkaa yhteensointuvain
Ja sopusuhtaisien äänten kuoro,
Se tulee siit' ett toruvat sua vain,
Kun sin' et osaas soita, vaikk' on vuoro.
Haa, kuules, joka kieli hiljalleen
Nyt naapurinsa kanssa sointaan ryhtyy,
Kuin isä vaimoineen ja lapsineen
Kaikk' yhteisesti samaan lauluun yhtyy.
Monesta suusta yksin äänin soi
Yks sävel: »yksin sin' et mitään voi».
IX.
Sen vuoksko, ettei vettyis silmä lesken,
Jäät poikamiesnä yksin ryytymään?
Ah, jos sa lapsetonna kuolet kesken,
Sua suree koko mailma ylkänään.
Niin mailma leskeks jää ja itkee aina,
Ett' itsestäs et jätä muistelmaa,
Kun yksityiset lesket lohdukkaina
Lapsissaan isän kuvan nähdä saa.
Kas, mitä tuhlaa tuhlari, se vaihtuu
Vain paikkaan nähden, vaan se mailmaan jää;
Mut kauneus tuhlattuna tyhjiin haihtuu,
Ja käytön puutteess' ihan häviää.
Ei lähimmäisenrakkautt' ole hällä,
Ken itsensä näin murhaa häpeällä.