En tähdistä ma tietojani ota,
Mut tähtiä mä tutkin tosiaan.
Ei onni, hätä, rutto, nälkä, sota
Mun ennusalojani ollenkaan.
En osaa ennustella, mitkä hetket
Tuo sateen, ukkosen tai myrskysään,
En tiedä, mitk' on ruhtinaiden retket,
Vaikk' utelisin taivaalt' yhtenään.
Mun tietoni sun silmistäsi juontuu,
Nuo tähdet luotettavat virkkavat:
»Tosi ja kaunis hyvin yhteen luontuu,
Jos maailmalle kuvas lahjoitat».
Ennustan muuten, siin' ei mikään auta,
Sun loppus toden on ja kauniin hauta.
XV.
Kun mietin, miten kaikki päällä maan
Vain hetken uhkeiltuaan tyhjiin palaa;
Kuink' elon näyttämöllä kaikki vaan
On varjoja, joit' ohjaa tähdet salaa;
Kun näen, kuink' ihminen ja ruohokin
Samalta taivaalt' usmaa saa ja poutaa,
Rehottaa nuorna rinnoin riemuvin,
Sen kukoistuksen kunnes unhe routaa:
Tään nähdessäni katoovaisuuden,
Sun nuorta kuvaas aattelen ma aina,
Kuink' aika tuhon kanssa kilpaillen
Sun nuoren päiväs koittaa yöksi painaa.
Sinusta sotaa käyn ma ajan kanssa,
Se minkä vie, sen luon ma uudestansa.