Minä tahtoisin tapailla
Tässä kaikkia kokohon,
Se ois kerran kelpo kesti,
Kun soisi sovinnon kellot
Istuimella sen isoimman,
Aina asti Aatamihin.
Sanoisin pari sanoa
Josma oikein osaisin,
Jossa sovinto suloinen
Oisi veljesten välillä,
Siinä koittaisi koreesti
Aina onnen aamurusko,
Sekä korkeihen kotona
Että majassa matalan.
Siviä sovinnon poski
Sepä kaikki kaunistaapi,
Vi'at pienet peitteleepi,
Rii'at ratkaisee rajoilta.
Rakkaus on rauhan juuri:
Siin' on enemmän evästä,
joss' on rakkaus rakettu,
Siin' on siunaus sisällä,
Rauha kanssa kartanolla,
Siin' on valta vanhemmalla,
Siinä lapsilla lakinsa.
Kun ei Aatami asuisi,
Vallitseisi vallan päällä,
Maalla missäkään majassa,
Silloin onnesta osamme,
Saisimme salatun voiman,
Seurata sovinnon tietä
Maailmassa matkallamme,
Sitten saisimme samota,
Kuleksella kunnialla,
Sisällen onnen ovista
Kaikissakin kartanoissa.
40. Suomen kielestä.
Suvahteeko Suomen kansa,
Salliiko Savon isännät,
Että Suomesta suloinen
Sananlasku lauletahan,
Koska mieli kättä käski,
Käsi kätteli kyneä,
Kynä piirsi puustavia?
Mitäs puustavit puhuivat?
Sitä ne sanoivat silloin,
Kuinka suotta Suomenkieli
Kapaloss' on kauan ollut
Lapsen tautisen tavalla,
Niinkun tuo on nytkin vielä
Sitehissä sitkeissä,
Vaikka on jo vanha kyllä.
Eikä tai'a tullakkana
Siitä miestä milloinkana
Joka poikki ponnistaisi,
Katkoisi kapalovyönsä,
Jaksaisi jaloin kävellä
Aikamiehen askelia,
Päästä päähän pitkän pöy'än
Isommille istumille,
Rinnalle rikasten kielten,
Valtakielten kumppaliksi;
Että vielä virkamiehet,
Oikeu'en omat jäsenet,
Suomen kieltä kirjoittaisi;
Että tuomiot tulisi,
Esivallan valtakirjat,
Kansan kielellä omalla,
Talonpojan tuttavalla.
Suottapa on Suomenkieli
Kauan penkillä pysynyt,
Lavitsalla lautamiesten,
Eikä vielä ennättänyt
Astua asian kanssa,
Tulla tuomarin tutuksi,
Rotokollahan kohota.
Kaikk' on kanne suomalainen,
Suomen suoroa puhetta,
Tutkinto sitä samoa;
Vasta penska viskatahan
Pantaissa paperin päälle.
Kyllähän kynä tekisi
Suomalaisia sanoja,
Kun on kuultuna puheessa;
Oppineematkin osaisi
Suomen suoria sanoja,
Jos sen antaisi asetus,
Eikä estettä olisi
La'in vanhan laitoksista.
Kylläpä me kyntömiehet
Tuolla aikahan tulemme
Keskenämme kelpolailla,
Vaan ei tuta tuomioita,
Välikirjoja vähiä,
Kuittiamme kuitenkana.
Eikä suuta suuremmilta
Suomi saattaisi pilata.
Lintuset lievertelevät
Kukin äänellä omalla,
Kielellänsä kerkiästi,
Jonka heille äiti neuvoi,
Oma vanhempi opetti,
Pesissänsä pienempänä.
Ei ole sitä etua
Suomen kansalle suvattu;
Ruotsinkieli on ruvennut,
Joutunut jo ensialusta
Suomen suureksi isäksi.
Aina sill' on arvo suuri,
Joll' on ystävät yläiset,
Sukulaiset suuret muutkin.
Sanotaanpa Saksankielen
Ruotsin heimoa olevan;
Missäs on sukua Suomen!
On vähän Virossa vielä
Aivan arvossa samassa,
Ettei kouluissa kysytä,
Akatemioissa anota.
Meill' ou Suomen suuri äiti
Turku, tuttava isoilta,
Kokonansa korkioilta
Virkamiehiltä visusti,
Jotka on Turusta tullut
Onnellisella opilla
Kielten koulusta kotiinsa.
Siellä kuitenkin sanovat,
Mainitsevat matkamiehet
Suurten Suomea puhuvan
Keskenänsä kelpolailla;
Vaan ei tuolla Vaasan puolla
Pietarsaaren saapuilla,
Kovemmin kun Kokkolassa
Suuta Suomella pilata.
Raahessa on rankka Suomi,
Oulussa on oivallinen,
Viel' on selvä Suomenkieli
Tuolla puolen Tornionkin.