Oltiin Isaccean lähistöllä. Tie oli autio, pensaikon reunustama.
Ja yhtäkkiä pisti pensaikosta esiin kaksi pyssynpiippua, suuntautuen
Cosmaa kohti, joka nosti käsivartensa ylös ja huusi:
»Minulla ei ole asetta!»
»Sen parempi!» kuului vastaus.
Ja kaksi laukausta pamahti. Ehdimme tuskin vastata tulella pensaikkoon, kun näimme Cosman kumartuvan hevosen puoleen, kietovan käsivartensa sen kaulan ympäri ja lentävän nuolena pois. Seurasimme perästä, luullen hänen pelastuneen.
Niin ei kuitenkaan ollut, sillä kesken pakoa hänen ruumiinsa vierähti tielle, rinta lävistettynä, ja hevonen kiiti eteenpäin.