»Minä lähden, sillä minun paikkani ei ole siellä, missä Jumalaa pilkataan!»
»Tässäkö kaikki tuki, mitä sinulla on tarjottavana minunlaiselleni Jobille?» kysyi Anghel-eno. »Kolme lasta on minulla ollut, ja kaikki kolme on minulta riistetty. Mikä on rikokseni, jotta Jumalasi minua näin rankaisee?»
»Sinä onneton! Armon Jumala oli valinnut sinut marttyyriensä joukkoon, joita odottaa iankaikkinen elämä!»
»Sinun armollinen Jumalasi olisi tehnyt paremmin, jos olisi antanut minun nauttia maallisesta elämästä, joka miellytti minua, sensijaan, että teki minusta juopon, jolla ei ole perhettä eikä Jumalaa».
»Ei kukaan ole kelvollinen tuomitsemaan Luojan töitä!»
Ja näin sanottuaan pappi antoi siunauksensa ja poistui.
* * * * *
»Anghel», sanoi hänen sisarensa, niin pian kuin serkku oli lähtenyt, »sinä et kohdellut kunnioittavasti isä Stefania, sinä unohdit, että hän on pappi».
»Päinvastoin, sisar, pidin hyvinkin mielessäni, että hän on pappi, sanoakseni hänelle, etten usko pappien puheisiin. On heidän syytään, ellen enää usko heidän Jumalaansa. Miksi he antavat meille kaikkivaltiaan arkkitehdin, joka sekaantuu alinomaa elämäämme? Tuossa tarinassa ei ole mitään totta. Mutta totuus on jossakin muualla. Missä? Sitä en tiedä. Sen vain tiedän, että me elämme, kärsimme ja kuolemme typerästi, tietämättä miksi tai miten. Vielä tiedän, että suurin erehdyksemme on siinä, että ajamme liiaksi takaa onnea, elämän suhtautuessa välinpitämättömästi toiveisiimme. Jos olemme onnellisia, on se vain sattumaa, ja jos olemme onnettomia, on sekin vain sattumaa. Elämän merellä, joka on niin täynnä kareja, viskelevät tuulet venettämme, ja vähän hyödyttää meitä purjehdustaitomme. Ja on turhaa syyttää ketään tai kiinnittää toivoaan mihinkään. Jokainen on jo äitinsä kohdussa määrätty onneen tai onnettomuuteen. Onnellinen se, joka tuntee vähiten tai ei ollenkaan. Elämä antaa hänelle sen vähän, mitä hän pyytää. Ja onneton on se, joka tuntee ja tahtoo: hän ei koskaan saa kylliksi».
Adrien saatteli enonsa takaisin hänen hökkeliinsä. Ennenkuin he erosivat toisistaan, pysähtyi Anghel ovellaan ja sanoi Adrienille: