»Anghel, muistatko Jobia? Hänen koettelemuksensa veti vertoja sinun onnettomuudellesi, mutta hän pysyi järkähtämättömänä uskossaan. Muista, että Jumalan ajatukset ovat meiltä kuolevaisilta salatut. Ehkä Herramme on lähettänyt sinulle nämä koettelemukset johtaakseen sinut niiden kautta valittujen joukkoon».
Anghel suoristautui istuimellaan, ja hänen silmänsä loistivat. Hän näytti haluavan vastata, mutta ei löytänyt sanoja. Hän kutsui luokseen Adrienin, joka pysytteli huoneen nurkassa, ja istutti hänet vasemmalle puolelleen, molempien enojensa välille. Sitten hän sanoi hiukan voimakkaammalla äänellä:
»Stefan-serkku, teidän uskonnolliset tarinanne lienevät suureksi osaksi surkeaa valhetta. Aivoni eivät pysty vastaamaan sinulle hän sinutteli pappia, mutta tämä poikanen tässä, teidän veljenpoikanne, tietää enemmän kuin me…»
»Eno», keskeytti hänet Adrien, »en tahtoisi sekaantua teidän tämäniltaisiin väittelyihinne. En ole siinä iässä, ja minun vakaumukseni saattaisi loukata isä Stefania».
Anghel-eno laski kätensä hänen olalleen ja sanoi vakuuttavasti:
»Lapseni, sinä et loukkaa ketään. Olemme perheen piirissä. Ja sinun on minun vuokseni kerrottava, mitä olet oppinut kirjoista. Elän enää vain etsiäkseni totuutta. Mutta näinä kahtena vuotena, jolloin olen parhaani mukaan tutkinut raamattua, on kaikki käynyt vain sekavammaksi. Kuinka selität sen, Adrien, että tässä kirjassa on niin suuren viisauden ohella niin paljon taruja, kuten esimerkiksi tuo uskomaton tarina Jobista?»
Arastellen papin tutkivaa katsetta Adrien vastasi:
»Se johtuu siitä, että raamatun henkilöt ovat historiallisen tutkimuksen ulkopuolella. Raamattu on uskon kirja, tarkoitettu uskovien käytettäväksi. Se vaatii sinua uskomaan, ei etsimään».
»Mutta sanohan, voitko uskoa Jumalaan, joka riistää isältä kaikki hänen lapsensa, vain koetellakseen häntä? Hänellä täytyy olla oikea rosvon sydän».
Kuullessaan nämä sanat pappi hypähti seisoalleen, kuin olisi häntä poltettu tulisella raudalla, ja sanoi: