»Tyytymätönkö minuun? Ja miksi, eno?»
»Siksi, että olet nautiskelija! Siksi, että unohdat valon, joka sinulla on päässäsi, ja muinaiset sanani! Tällainen on sallittu tuhansille ja tuhansille vähäpätöisille olennoille, jollainen minäkin olen, mutta ei sinulle, Adrien, ymmärrätkö? Ei sinulle, jonka aivot ovat tunteneet valon varhaisimmasta lapsuudesta saakka. Muistatko, kuinka sinä viisitoistavuotiaana — jolloin huvitellaan paperileijoilla — tulit Anghel-enon siistiin ja viihtyisään kapakkaan, kertoillaksesi hänelle tähtitieteestä ja antaaksesi ihailla itseäsi? Muistatko, kuinka hartaina minä ja työmieheni ahmimme jokaisen taivaallisen viisauden sanan, joka tuli huuliltasi. Ah! Tuo menneisyys! Näen sen edessäni kuin eilispäivän. Ulkona lunta ja tuulten temmellystä… Kapakassa miellyttävää lämmintä, pakinoivia, työtätekeviä miehiä, elämisen iloa… Leikkasin savustetusta kinkusta suuria kimpaleita, punnitsematta, laskematta, kitsastelematta, ja kaadoin viiniä anteliain käsin, kuullen sydämeni ääntä… Syötiin, juotiin, ylistettiin Jumalaa ja kuunneltiin, kuinka sinä kaadoit kumoon hänen rakennuksiaan, moninkertaistutit maailmoita, mittasit tähdet ja teit pilaa pappien typeryydestä!… Ha! ha!… Se miellytti minua! Työmiehiänikin se miellytti. Joku joukosta huudahti: 'Kuka on tuo poika, joka puhuu kuin kirja?' — 'Sehän on sisarenpoikani, tuhat tulimmaista!' minä vastasin, ylpeänä sinusta, ja itsestänikin, vaikka en mitään tietänyt. 'Hän on vanhimman sisareni ainoa poika, sisareni, jonka vertaista hempukkaa ei ollut toista, kun hän oli kaksikymmenvuotias!'…»
Ja tarttuen suureen viinikulhoon minä täytin omasta aloitteestani puolikkaanmitat, jotka olivat jälleen kuivat kuin kesäauringon paahtama maa… — — —
»Mutta seis! Pois, pois luotani, te julmat muistot! Ja sinä, Adrien, sisarenpoikani, kuuntele minua, tottele minua! Älä toivo mitään, älä odota mitään elämältä, joka lyö murskaksi ihmisen, turmelee ruumiin ja saa meidät unohtamaan pään. Mitä tarkoittaa tuo pöyhistely, johon antaudut? Tuo mitan mukaan tehty puku? Tuo vaatelias irtokaulus? Nuo kiiltävät kalvosimet? Mitä? Ovatko tuollaiset hepenet tarpeen nuorelle miehelle, joka tuntee taivaallisen valon ja jolle Anghel-enon turma ei ole tietymätön?»
Täynnä kunnioitusta Adrien antoi päänsä painua. Hänellä oli kielellään päteviä vastaväitteitä, mutta hän ei rohjennut tuoda niitä esiin. Ihmetellessään ääneti enonsa ankaruutta, tämä vei jälleen pillin kuihtuneille huulilleen ja alkoi kärsivällisesti ja hitaasti, ja tuon tuostakin henkeään vetäen, kutsua yltiöpäistä palvelijaansa, joka heti saapuikin, täytti lasin, nakkasi sen sisällön isäntänsä kurkkuun, ja meni menojaan käsivarsiaan ja päätään heilutellen.
»Kolme vuotta sitten tuli korviini niljainen juttu», jatkoi Anghel-eno. »Seurustelit hurjastelevien nuorukaisten kanssa, jotka eivät olleet arvoisiasi, ja menit eräänä iltana Brailassa tanssiaisiin, missä panit erään nuoren tytön pään pyörälle. Vietit yön tytön luona. Seuraavana päivänä houkuttelet hänet mukaasi Bukarestiin. Kaksi viikkoa myöhemmin sinut tuodaan poliisivoimalla tutkintotuomarin eteen. Kuukautta myöhemmin sinut viimein tuomitaan kaksiviikkoiseen häpeälliseen vankeuteen 'alaikäisen ryöstämisestä'.»
Adrien punastui korviaan myöten ja sanoi:
»En minä häntä 'ryöstänyt', eno. Tyttöhupakko nousi vaunuihin omasta tahdostaan, eikä se ollut hänen ensimäinen matkansa. Ilveilyn uhriksi jouduin minä… Muuten olisinkin lain mukaan saanut kolme vuotta vankilaa».
»Ehkä… Mutta sinä tiesit, ettei alaikäisellä ole 'tahtoa', ja että hän on vanhempiensa valvonnan alainen?»
»Kukaan ei mahtane mennä pyytämään vanhemmilta lupaa saada maata yönsä heidän tyttärensä kanssa».